tiistai 6. elokuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


6.8.2013 - HookUpit lähestyvät ja panokset kovenevat. Huhujen mukaan johto on päättänyt karsia rankasti kisajoukkuetta, sillä korkeanpaikanleirit ovat sujuneet varsin vaihtelevasti. Sorkkarauta ja Mandoliino ovat saaneet leimat kisapasseihinsa, Mandolta nyt ainakin on lupa odottaa palkintopallipaikkaa, Sormuselta ei kannata odottaa ilmestymistä paikalle edes? Kultaranne, kaikkien aikojen kisailija, vetäytyi viime hetkellä kisakoneesta, doping-testejä peläten ja ylikuntoon vedoten? Hene pakenikin ympärillä vellovaa kohua Norjaan ja otti vielä Liman ja Karenkin mukaan. Sihteeri vaikeni näistä matkamaksuista, mutta odottelee jo innolla tulevaa viikonloppua. Biggien mora on jo kaivettu kätköistä, joten pisteiden laskun aikaan voi nähdä tutun hahmon kuumottamassa tuomareita kisahallin käytävillä.

2.8.2013 - Kolmen päivän putki täyttyi tänään ja tulosta vain tuli! Mälli oli pitkästä aikaa paikoilla lautailu mielessään, kuntokin siinä samalla kohenee. Tuloksena laini ja yksi yksittäinen, Drako-poika nappasi saman saaliin siihen vielä jatkeeksi ja Mature yhden yksittäisen kaikenkukkuraksi, joten mainio oli päivän yhteenlaskettujen klippien määrä tänään. Managerikin myhäili ja myönsi pojille viikonloppuvapaata, sihteeri oli seksikkäästi hiljaa vahat viiksissään. Yllä vielä Maturen otos Mällistä ja bs teilistä, sehän rimmas.

Ei kommentteja: