lauantai 27. tammikuuta 2018

Internetin ihmemaasta!

Siitä sihteerin löytämää hienoa kuvitusta parin kesän takaa. Aurinko laskemassa ja nuori Drako liukumassa ss fs slaikkaria veden välittömässä läheisyydessä. OP Hopia nappaamassa kuvan ja johto varastamassa kuvan omaan käyttöön. Kaikki tähdet osuvat kohdilleen tässä näin, eipä muuta. SKT nyt vakavien huhujen mukaan aivan pian internetis, kunhan kahvittelut on käyty ja diilit lyöty lukkoon lopullisesti lupa-asioiden kannalta. Hyvää kannattaa odottaa kenties?

perjantai 12. tammikuuta 2018

Internetin ihmemaasta!

Sihteeri surffailee nykyään niin sujuvasti toimiston tietokoneella, että uusia otoksia löytyy lähes viikoittain. Tällä kertaa kaappauksen kohteena on Mandoliinon kesäinen fs tsinkki laivojen ylle. OP Hopian kuvahan se taas on tähän varastettu, huhujen mukaan myös tämä foto löytyy uusimmasta Hang Upista. Täyttä varmuutta ei ole, sillä johdon kassa ammottaa viime kuvausten jäljiltä tyhjänä, eikä sihteeri ole budjetoinut yhtään ylimääräistä alkavaan vuoteen. Uusi tuotos on toki jo suunnitteilla ja SKT kadulta kuultujen kuiskausten perusteella kohta nähtävissä jossain jotenkin. Tästä lisää tuonnempana.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Internetin ihmemaasta!

Sihteerin surffailut työajalla tuotti taas tulosta, kun netin syövereistä löytyi hieno kuva jossa Portsan Pormestari suorittaa hirmuista feikki hiiliä ties missä metsässä. Kyseessä OP Hopian mainio otos, joka löytyy huhujen mukaan myös uusimmasta Hang Up lehdestä!