maanantai 31. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa



31.5.2010 - Fuutagea tuli jälleen, kun pojat pistivät parastaan. Kiiskilä otti parit yksittäiset haltuun, Jeeppi myös muutamat ja Mature, Raaka-Ari ja Robotti kaikki yhden yksittäisen. Robotti on kerännyt viime aikoina fuutagea kiukulla ja johtaakin tällä hetkellä tekijätilastoa. Oma partti tulossa leffaan, se nähdään sitten? Myös manalla on suunnitelmia Rubenin varalle, mutta niistäkin vaietaan vielä tästä vaiheesta. Ehkä aika kaiken näyttää vielä voi?

28.5.2010 - Fuutagelta ei vain voinut tänään välttyä, niin paljon sitä tuli. Jeeppi otti yhden lainin ja yksittäisen, Mature saman setin ja Robottikin vielä yhden yksittäisen. Päämajan pauloihinkaan eivät pojat tällä kertaa langenneet, joten vesiselvänä kaikki menivät. Manageri oli tästä todella innoissaan ja pisti ranttaliksi, mutta suurista suunnitelmista sitten myöhemmin lisää, toimisto vaikenee tämän aiheen tiimoilta tänään. SuS in progress.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Pojon tulevaisuus


Manageri osti ennustajalta ajan Pojon varalle, selvittääkseen saako Pojo oman kokopitkänpätkän Susiin. Tulos oli kuitenkin hämmentävä, sillä ennustaja-eukko laittoikin pöytään Pojon kuvan 20 vuoden päästä, eli 39-vuotiaana. Mitä on tapahtunut matkan varrella tälle siloposkisella posteripojalle? Houkutteleeko Lintsi miehen huumehelvettiin, vai miten asiat menivät? Ketään ei sitä tiedä, eikä oraakkelikaan antanut muuta infoa. Nyt ei auta muu kuin odottaa ja katsoa käyvätkö uhkakuvat karmeasti toteen.

torstai 27. toukokuuta 2010

Perna lehdet netissä!


Turkulainen og-skeittilehti Perna siis pian taas kaiken kansan nähtävillä, blogiin päivitetään joka perjantai(?) uusi numero! Ensimmäinen osa siis tänään julki, ei muuta kuin lukemaan. Kohta on taas Lääpänkin haastattelua kehissä, Narrin, olisiko Henenkin, Sorkkaraudan? Kenties, lukemalla se selviää, joten ei muuta kuin sivustoille!

Perus Virossa


Mandoliino mukana ja syystä, aikamoiset jutut oli taas mieheltä tullut! Jämiäkin vielä, ken tietää? (Johto.huom.video varastettu entiseen malliin täältä)

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


27.5.2010 - Taika-aika pysyi kuin pysyikin päällä, vaikka vaikealta välillä näyttikin. Jeeppi ja Mature ottivat molemmat yhdet yksittäiset, mutta eiväthän ne kelvanneet kummallekkaan. Tulos jäi silti viivan alle ja palkka juoksee kuin parhaina päivinä, joten toimistollakin kaikki hyvin. Yllä vielä random fuutagea, ei muuta.

26.5.2010 - Fuutagea vain tuli, kun Robotti alkoi toimimaan. Päivän tuloksena laini ja yksi yksittäinen ja näin Rouboukin sai lainitilastonsa auki. Myös Mature otti yhden lainin ja YönTimo Rikhard yhden erikoisen yksittäisen. Manageri oli myös hoitanut pojille viihdykettä Varville, sillä miehen palkkaama malli hengaili taustalla bikineissä Rubenin suorittaessa lainia. Manageri takin' care of business!

25.5.2010 - Joukkue sai tänään uuden linssin haltuun, managerin taivuteltua kaupanomistaja Kiiskilän edullisiin kauppoihin. Voitelurahat vaihdettiin ja tottakai linssiä oli pakko heti testata. Kiiskilä ottikin heti neljä yksittäistä ja päivä oli paketissa. Hienoa!

maanantai 24. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa (FYP - FLOW edition)


23.5.2010 - Sade rankaisi tänään hieman, mutta silti jotain tarttui nauhalle. Pojo otti vuoden ensimmäisen laininsa ja partin kuvaukset ovat tosiasia! Myös Mature otti lainin, hälle se oli vuoden toinen. Kohta pitää kaikkien alkaa kirimään, muuten projekti jää jälkeen managerin laatimista aikatauluista. Vielä on varaa venymiseen, mutta deadline on jo tiukasti kaikkien tiedossa, eikä hetkeksikään hengähtää sovi.

21.5.2010 - Taika-aika säilyi taas hengissä, tosin hirveän taistelun tuloksena. Rottamies otti yhden yksittäisen ja Pojo myös, Matur sen sijaan hyytyi paineiden edessä. Kumpikaan kundeista ei kuitenkaan tainnut tyytyväisiä olla, mutta toimistolla oltiin. Pojo on aloittanut partin kuvaukset hitaasti mutta varmasti, mutta vielä on koko kesä aikaa. Johto julkisti myös seuraavan FYP- partin internettiin, tällä kertaa oli Flow-pätkän vuoro, katsokaahan se tuosta ylhäältä.

torstai 20. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


20.5.2010 - Pojat viettivät lähes välipäivää eikä tulosta ollut ilmoillakaan, kunnes Lempijiiooee otti kaksi yksittäistä nopeaan tahtiin ja pelasti päivän! Aikuiseen makuun oleva linja oli tänään suotuisa ja lopulta kaikki tyytyväisiä.

19.5.2010 - Taika-aika eli ja fuutagea tuli oikein urakalla! Narri40 otti monenmonta yksittäistä ja yhden satorinkin, lopulta päivä päättyi pienoiseen nilkan menoon. Myös Robotti, Alpou ja Matur ottivat kaikki jotain, joten melkoinen menestyspäivä kaikenkaikkiaan. Mandoliino avasi flow-pelin jo jokin aika sitten, nyt tuli sitten Alponkin ensimmäiset. Koskas Jameika avaa tilinsä? Entä LimaVesa? Suurin odotuksin joukkueeseen siirtoajan rajalla saapunut konkari ei ole tehnyt vielä mitään, eikä miestä olla pahemmin rullaamassakaan nähty. Vesittikö alkoholi comebackin? Oliko paluu sittenkin pelkkää hetken huumaa? Tekikö Manageri virheen kirjoittaessaan sopimukseen huiman kuukausipalkan? Lunastaako Lima enää lupauksiaan? Pettymyksiä ilmassa? Korjaako tätä tilannetta ketään? Elämme jännittäviä aikoja, ja uuuutiset seuraa tietenkin tilanteen kehittymistä tarkan tutkimustyön avulla. Yllä vielä jotain materiaali päivältä, tältä päivältä.

18.5.2010 - Jeeppi kohtasi takaiskun laudan katketessa kriittisellä hetkellä, mutta Matur otti lopulta yhden yksittäisen ja pelasti kohutun taika-ajan. Managerilla ei tähän mitään sanottavaa ollut, sillä miestä ei tavoitettu tänään lainkaan. Ei muuta.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


16.5.2010 - Robotti oli tänään liekeissä ja otti yhden yksittäisen ja yhden lainin kaltaisen! Tulosta siis tuli ja Robolla taitaakin olla jo eniten fuutagea tältä kaudelta! Mature yritti myös sinnikkäästi saada tulosta, mutta tänään ei ollut sen aika. Pettymyksiä toisensa perään, mutta onneksi Manageri oli haukkana mestoilla lohduttamassa miestä. Päämajassa odotellaan vielä truu-uugeiden pelinavausta, koskas esim. Kultaranne Koski hyökkää pelimestoille? Laten nilkka käy vielä tekosyyksi, mutta ei sekään kauaa, sillä johto on aikonut jäädyttää miehen sairasrahat. Kohta on sitten pahat ajat pojalla edessä, mutta onneksi dj-ura on ottanut tuulta alleen, eikä Lapa tarvitse edes manan ropoja. Vai tarvitseeko sittenkin?

15.5.2010 - Aurinko paistoi ja taika-aika pysyi hengissä tänään, kun Porkkala otti vuoden avausfuutagensa SuSiin! Yksi yksittäinen oli hallussa ja toinen mokoma jäi kirvelevästi ottamatta, mutta vielä on kesää aikaa. Pork siis otti ensimmäisen juttunsa projektiin ja SUS etenee junan lailla kohti kesää.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


14.5.2010 - Jeeppi jatkoi tänään siitä mihin viimeksi jäi, tänään tuloksena oli tosin vain yksi yksittäinen. Kelpaahan sekin toki. Mature otti kaksi yksittäistä, mutta blogifuutageiksi ne taitanevat päätyä. Tomppa hermostui ja poikkaisi lautansa ilman syytä, näin ollen hän jäi ilman tavoiteltua tulosta. Yllä kuitenkin vielä parit Maurin kuvat, ajalta jolloin Tomtom ei vielä ollut hermorauniona. Ei muuta tältä erää, uuuutiset seuraa taas tapahtumien kulkua tuttuun tapaan, heti jos jotain vain tapahtuu.

12.5.2010 - Kuvaukset jatkuivat ja tulosta syntyi taas, siitä pitivät pojat huolen. Jeeppi otti vuoden ensimmäisen laininsa ja päälle vielä yhden yksittäisen, tästä on hyvä jatkaa sitten! Myös Matur ja LempiJii ottivat molemmat yhdet yksittäiset ja päivä oli kauniisti pulkassa jo ennen auringonlaskua. Managerikin oli tyytyväinen ja valtakunnassa kaikki hyvin.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


10.5.2010 - Uusi kamera oli käytössä ja uuuutiset seurasi tilannetta kärpän tavoin, tottakai! Tulosta tuli oikein urakalla ja taika-aika pysyi totutusti raiteillaan. Robotti liekitti urakalla ja otti ehkä neljä yksittäistä, reporttereiden humalatila nousi liian korkealle tarkan analyysin tekemiseen. Samusaatanakin otti kolme yksittäistä, Sorkkarauta kaksi yksinäistä ja yhden lainin tapaisen ja Maturkin vielä yhden. Päivä oli siis melkoinen menestys ja viimeinkin sateen katkaisemat kuvaukset saatiin takaisin käyntiin. Biggie ja Jepakin olivat kahdestaan parkilla, mutta treenamassa tänään vain. Johto oli pistänyt miehet reserviin täksi päiväksi, sillä poikien tulostaso ei ole ollut odotetussa vauhdissa. Ei muuta tältä erää, yllä erittäin randomeja kevään ensimmäisiä sessioita.

6.5.2010 - Manageri hullutteli ja pisti kerrankin rahaa haisemaan joukkueen puolesta, mies nimittäin osti tiimille ihkauuden kameran! Samaa kameraa on huhujen mukaan käyttänyt myös muuan aa el kvinkee, joten FATin laatu parani kertaheitolla, kenties liikaa kuitenkin? Ei hätää kansalaiset, SuS tulee olemaan kuitenkin taattua laatua, edittipöydällä se viimeistään varmistetaan. Manageri kuitenkin yllätti kaikki melkoisesti, sillä palkat ovat myöhässä ja huhujen mukaan mies itse on hakeutumassa parantolaan Pohjois-Karjalaan. Oliko tämä managerin viimeinen voitelu vai vieläkö mies nousee takaisin entisaikojen loistoonsa? Kameraa kuitenkin testailtiin tänään ja tulostakin tuli, kun Mature otti ohjaajan roolin ja Jeeppi heilui tempuillaan. Kaksi yksittäistä oli tosiasia, kauden avauslainikin jäi harmittavan lähelle. No, ehkä ensi kerralla sitten?

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Mandoliino & Nar40!

Life's A Bitch with Miika and Narri from Mikko Fincke on Vimeo.

Siitä vähän jälleen varastettua videota, yllättäen taas aa el kvinken blogista viety. Sade on katkaissut kuvaukset eikä blogillakaan tapahdu mitään, joten joutuu varastelemaan. Siitä ylhäältä voi katsoa kuitenkin Narria ja Miika, hyvällä omallatunnolla.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Parit pätkät!

Klapi - Joni Kiiskilä from Mikko Fincke on Vimeo.

Kiiskilää Klapista, ostakaahan leffa! (johto.huom linkki pöllitty aa el kvinkeltä)

spring from Joel Haapamäki on Vimeo.

Nuoriso-osastoa kevät-pätkän muodossa! (johto.huom. linkki pöllitty leqvestä)

tiistai 4. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


4.5.2010 - Taika pysyi tänäänkin sateesta huolimatta juuri ja juuri elossa, mutta nyt on ollut pahoja päiviä jo parit putkeen. Jeeppi otti tällä kertaa sen kuuluisan yksittäisen ja kaikki olivat tyytyväisiä. Sade pilasi kuitenkin kaiken, eikä ketään ollut tyytyväinen. Mitä tästä sitten voisi päätellä?

3.5.2010 - Taika-aika pysyi säästä huolimatta hengissä, Sorkkarauta piti siitä tällä kertaa huolen. Kevät on saapunut jo Portsaankin ja pormestarikin on päässyt takaisin laudan päälle, hyvä niin. Yksi yksittäinen oli tänään tosiasia ja Poponkin partin kuvaukset ovat käynnissä. SUS coming soooon? Johto haluaa myös tähän väliin onnitella Samusaatanaa, aikamiespoika täyttää tänään meinaan vuosia ja lähes puolivuosisataa on jo elettyä elämää takana! Onnea SamujumalautahelvettivittusaatanaHakaselle!

2.5.2010 - Vapun jälkeinen päivä on aina paha, mutta tällä kertaa eräät jäsenistä olivat jaksaneet lähteä jopa lautailemaan. True-ugeita ei tietenkään paikalla nähty, mutta muita kylläkin. Taika-aika oli kuitenkin juhanin varjolla katketa, mutta kuinkas kävikään. Mature otti yhden yksittäisen iltamyöhäisellä ja näin managerikin huokaisi helpotuksesta.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Pojon vappu?


Pojon vappu meni huhujen mukaan selvinpäin ja biisejä tehdessä, uusi uravalinta on siis jo toteutunut ja lauta jäänyt nurkkaan jo aikoja sitten. Yllä uunituoretta tavaraa Pojon studiolta, kokopitkästä levystä on kuulunut jo huhuja pitkin kaupungin katuja ja nyt huhut näyttävät käyvän toteen. Manageri ei turhaan kiinnittänyt Pojoa artisti-talliinsa, niin kuumaa kamaa on nyt luvassa. Ei muuta kuin kuunnelkaahan itse uutta biisiä aivan tuosta ylhäältä!