maanantai 29. elokuuta 2011

HookUpit käyty


SM-kisat ja Proskatet taas käyty, ei jäänyt FATin jäsenillä tästä vuodesta paljon muisteltavaa, sillä Sorkkarauta ja Mandoliino olivat ainoat jäsenet jotka edes pääkaupunkiseudulla olivat. Sorkka edusteli kuitenkin ässämmeissä, kisat tosin päättyivät jo karsintaan. Managerin pitämä lehdistötilaisuuskin peruttiin, joten ei aiheesta sen enempää. Miika oli sen sijaan liekeissä sunnuntaina ja tuloksena oli 14. sija proskatessa! Taakse jäi monia amerikan ihmeitä, eikä mitalikahvien puuttuminen ole tällä kertaa pettymys. Late on tosin alkanut jo harjoittelemaan ensi vuotta varten, jotta välillä tulisi toimistollekkin mainetta ja kunniaa. Aika näyttää miten tässä projektissa käy, yllä vielä kuva Miikasta, varastettuna muilta sivuilta tietysti.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
28.8.2011 - Tänään on vielä kunnianpalautuksen hetket, kun Proskate käynnistyy ja siellä edustaa, kukapas muukaan kuin Mandoliino! Miika ollut huhujen mukaan liekeissä koko viikonlopun, joten mitalikahveja on lupa odottaa. Tilanteita voit seurata livenä, TÄSTÄ linkistä koko päivän ajan!

26.8.2011 - Tänään oli Sorkan kohtalonhetki, mutta karvas tappio oli hyväksyttävä. Ei tullut jatkopaikkaa karsinnoista, joten kultajuhlat jäivät haaveeksi. Muitakaan joukkuelaisia ei paikalla ollut, joten tämä oli nyt tulos. Manageri on luvannut pitää tiedotustilaisuuden, koskien mm. väitteitä Sorkan ylikunnosta. Myös Kultaranteen puuttuminen kokoonpanosta on herättänyt kysymyksiä. Vuoden tärkeimmät kisat, eikä miehet ole edes paikalla? Mitä sanottavaa Seksiteerillä on tähän? Biggie ja mora odottavat jo Lääpän ohjaamassa taksissa paikalle pääsyä, vielä ei ole lupaa tähän tullut, mutta tilannetta tarkkaillaan.

25.8.2011 - Fuutagea tuli taas, tällä kertaa yllättävien tahojen osalta. Miehet matkasivat Naantaliin ja parkilta oli hyvä ottaa saalista nauhalle. Sorkkarauta nappasi kaksi yksittäistä, Mandoliino ja Kivi kolme molemmat! Myös blogimatskua tuli runsain mitoin, osa niistä nähtävissä tuosta ylhäältä. Ei muuta tältä erää, kohta alkavat Hookupit ja Sormusen comeback on tosiasia!

lauantai 27. elokuuta 2011

HookUp käynnissä!

etnies Helsinki Hookup Welcome with Miika from etnies on Vimeo.

HookUp käynnissä, muut jäsenet kännissä Turussa. Miika edustaa tällä hetkellä ainoana jäsenenä, Kylmä-Tomin hermojen petettyä kriittisellä hetkellä. Comeback hyytyi karsintaan, mutta johto ei silti käy ketään syyttelemään. Kisat jatkuvat, katsokaa niitä, Kiiskilä ja Pelos semeissä tänään tulessa!

perjantai 26. elokuuta 2011

HookUp live!

Pormestarin laini alkaa n. klo 17:25 , johto tarjoaa nyt livenäkymän tähän uskomattomaan comebackiin, joten katsohan Kylmä-Tomin menoa allaolevasta linkistä!

http://www.goodmoodtv.com/internettv/singlevideoplayer.jsp?account=LummeConsulting&id=31647237&videoId=31647252&src=SingleVideoPlayer.swf&width=512&height=288

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hook Up nyt viikonloppuna!

HOOK UP-MAINOS from Krookmedia Publishing on Vimeo.

Siitä tulevan viikonlopun tapahtuman mainosta, kukapa muukaan siinä kurvailee kuin itse lehdistön suosikkihippi Mandoliino! Sorkkarautakin on lähdössä kisoihin edustamaan FATia, muista ei ole tietoa, tuskinpa ketään sinne on menossa. Kenties Biggie ja mora jos oikein hyvin käy, mutta sen näkee sitten. Tarkempaa infoa luvassa sitten aikanaan, kun Sorkka nostaa voittopokaalin ilmaan ja antaa Iltalehdelle kommentteja keltainen kravaatti kaulassaan.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Mandoliino!


Siinä Mandoliinon sekkaria miehen tuoreelta Euroopan- reissulta, Peruksen ja Sweetin yhteistourilta. Kuva varastettu tottuneesti Kingpinin sivuilta, ei muuta tältä erää.

perjantai 19. elokuuta 2011

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


19.8.2011 - Tänään jalkapalloa Kupittaalla, Samusaatana ainakin menossa mukana! Samu on treenannut tätä tapahtumaa varten koko kesän, rullauskin on lopetettu jo tämän takia joten panosta löytyy. Miten käy mitalien kohtalon, siitä lisää huomenna tiedotustilaisuudessa.

18.8.2011 - Sadepäivä oli katkaista kaiken, mutta Rymättylässä paistoi, joten sinne siis suunnattiin. Tulostakin tuli tasan yhdeltä Rymättylän spotilta, Kiiskilä otti lainin, Jeeppi komeat kaksi yksittäistä, Mature ja Porkkalakin vielä yhdet. Turhaan ei siis sinne asti matkattu, joten sexyterin bensakorttia ei turhaan kulutettu. Ei muuta tältä erää.

17.8.2011 - Jeeppi teki tänään comebackin hetken hiljaiselon jälkeen ja manageros myhäili tyytyväisenä toimistollaan. Tulosta ei kuitenkaan tullut, mutta nilkanmeno oli selvästi historiaa. Koko päivä kului FATin tapojen vastaisesti pelkällä manualspotilla, mutta tulostakin sentään saatiin. Mature ja Henelius nappasivat molemmat yhdet yksittäiset ja päivä oli paketissa. Yllä vielä eräs Maturen otos Jepasta, kuitenkin jo kaukaa menneisyydestä.

tiistai 16. elokuuta 2011

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


15.8.2011 - Lonkeroilma ja manuspotit, kuulostaa huonolta. Siltä näyttikin ennenkuin Manantti aka Manual-Antti nappasi blogiin parit manut ja pelasti kaiken. Muuta ei sitten tullutkaan, sillä Kapteeni Karjalaisen asettamat velvollisuudet kutsuivat itse kutakin. Tulosraportti tulossa pian, Kiikari tehot 3+2.

14.8.2011 - Fuutagea tuli taas, poikain juhista huolimatta. Viikonloppu oli taas vietetty ja mana patisti pelikentille, miehen itse ollessa Helsingissä viihteellä Rihannan kanssa. Niin tai näin, tulosta oli tultava, eikä takaiskuilta voinut välttyä. Drakonius otti pari yksittäistä ja piti taika-ajan kasassa, Maurin ja Meloksen ottaessa molemmat vielä yhdet randomit nauhalle. Ei muuta tältä erää, yllä eräs Maturen vanha otos Drakosta, aikojen takaa.

maanantai 15. elokuuta 2011

Miika & Friends @ Kupittaa

Miika & Friends @ kupittaa from RCM on Vimeo.


Siitä RCM:ltä varastettua klippiä, ei muuta kuin katsomaan ja ihmettelemään Mandoliinon toimintaa!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kevät / Kesä. DIGI!

Kevät / Kesä. from valelääkäri on Vimeo.

No nyt on elokuvaa ulkona, Rottamiehen, nykyisen Manual-Antin tarkka tuotos, johto suosittelee lämpimästi tätä katselmusta.

lauantai 13. elokuuta 2011

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


12.8.2011 - Tänään oli jo enemmän toimintaa luvassa, kun Kultaranne kiikaros palasi pelikentille! Miehen vaatimaton saldo oli laini ja kolme yksittäistä, Maturen napatessa vielä yhden yksittäisen kaupan päälle. Mainio saldo siis tänään Turun lähiöspoteilta, Kiikarille omaa parttia luvassa tulevassa tuotoksessa?

11.8.2011 - Uuuutiset palasivat taas pieneltä tauoltaan raportoimaan päivän tapahtumista. Paljoa ei kuitenkaan tapahtunut, Mäkintosh otti yhden tempun UJP:stä ja siinähän se. Myös suunnitelmat elokuvan suhteen ovat muuttuneet, mutta siitä lisää sitten managerin lehdistötilaisuudessa. Yllä muutamat Maturen otokset, kohteena Porkkala.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Popo!

Tomi Sormunen by Aleksi Fräki
Tomi Sormunen, a photo by Aleksi Fräki on Flickr.

Kuvassa Portsan Pormestari suorittamassa fs noseslaikkaria viime kesältä, Alpon hieno otos on kyseessä. Kuva löytyy myös uusimmasta HangUpista, josset ole sitä vielä käsiisi saanut. Uuuutiset jatkaa taukoiluaan, pakko jotain päivitystä tällekkin ajalle on keksiä. Lisää Alfondon kuvia pääset mukavasti tarkkailemaan vaikkapa täältä!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Suoraan Ulos Saramäestä - Jeesus


Johto julkaisee taas sadepäivän kunniaksi erään pätkän viime elokuvasta, tällä kertaa vuorossa itse Jumalan poika Seus. Vielä on pari parttia tuloillaan, ei muuta kuin niitä odotellessa katsokaahan tätä.

torstai 4. elokuuta 2011

PP10 - Mandoliino


Varastetut päivitykset jatkuvat, tänään vuorossa Miikan partti uudesta PP10 leffasta! Josset tiedä mitä PP tarkoittaa, käy täällä! Ei muuta, lentävä mustalainen vauhdissa pitkin katuja ja koulun pihoja, katsokaa katsokaa!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


3.8.2011 - Kiiskilä otti pahan lainin ja pahat pannut, tästä lisää sitten Klapin leffassa. Muutakin materiaalia tuli, kun kundit löysivät vorssasta uuden spotin. Kiikari otti blogiin parit, Melsu taas ehkä jopa elokuvaan asti päätyvän tempun. Paljon autoilua, vähän skeittausta tänään.

2.8.2011 - Uudet spotit, vanhat kujeet oli tänään poikien agendana. Rottamies nappasi tarkan lainin puhelimelle ja Porkkala kunnon lainin Klapille, mutta muuta ei sitten tullutkaan. Kurbille kaadettiin yläkerroista vettä ja muutenkin meno oli aikamoista. Ei muuta uuuutisoitavaa tältä päivältä, yllä vielä Maturen vanha otos Porkkalasta, tältä kesältä tosin.

maanantai 1. elokuuta 2011

Martinmäki - Tietoo ja Meininkii!


Keikkaa tiedossa siis Martinmäen pojilta, kai Portsalaisetkin pääsevät sisään? Varmaa ei ole, mutta varmaa on se, että MM- levyä saa nyt laillisesti ladata ilmaiseksi internetin ihmemaailmasta! Älä Viitti! Kyllää, hae omasi jo nyt, nettiosoite on seuraavanlainen -> http://www.sendspace.com/file/rfuwxa