lauantai 30. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa



30.10.2010 - Sade taukosi jälleen ja aurinko paistoi, harmi vain että myös juha oli vieraillut monien luona tänään. Jeeppi tuli kahden viikon tauon jälkeen takaisin kentille, mutta nilkanmeno oli kylmä tosiasia. Rottamies taisteli myös juhaa vastaan eikä Maturekaan saanut mitään aikaiseksi, mutta onneksi Drako oli mukana. Yksi yksittäinen ja muutamat jutut tulevaan digileffaan oli saalis ja se kelpasi kyllä tänään. Yllä vielä muutamat Maturen otokset menneeltä viikolta, ei muuta.

29.10.2010 - Sade oli kastellut maat ja mannut eikä kuivaa plantaasia meinannut löytyä mistään. Aurinko laski ja toivo oli jo heitetty, kunnes Kiiskilä ja Rottamies ottivat molemmat yhdet yksittäiset ja päivä oli paketissa. Ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa ei.

27.10.2010 - Päivä oli lähes menetetty jo pelkän spottivalinnan takia, eikä Janikaan koskenut edes lautaan. Mies tyytyi vain voivottelemaan rikkinäistä vetoketjuaan, eikä lautailusta tullut enää mitään. Onneksi Sorkkaraudalla oli missio ja yksi yksittäinen olikin tosiasia! Myös Kivi oli saapunut Turkkuseen taas vaihteeksi ja saldo oli komea, kolme yksittäistä joista kaksi eGalla! Hyvä saldo siis kaikenkaikkiaan ja johtokin pidettiin vielä tyytyväisenä. Editoinnista on ollut jo puhetta päämajassa, mutta sihteeri ei ole ainakaan vielä näyttänyt vihreää valoa projektin alkamiselle, eli kaikki on edelleen vaiheessa.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Trip to Svärje


Peruscrewi kiertämässä Ruotsinmaata, mukana menossa myös Mandoliinou ja No-Valuutta! (Johto.huom. video napattu kylmästi peruksen sivuilta.)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
26.10.2010 - Puskeminen päivämäärää vastaan jatkui tänäänki, ja hyvin jatkuikin. Rottamies nappasi lainin nauhalle, tosin ilman linssiä kuvatun lainin, ja Drako yhden yksittäisen suoraan Barceloonasta palanneena poikasena. Mana ei ollut tähän päivän aivan niin tyytyväinen kuin eiliseen, eikä sihteeriltä edes asiasta kysytty. Sihteerin ja managerin välillä saattaa olla vielä luvassa valtataistelua, sen verran kovasti toimistolla kipinöi ja mapit lentelevät. Perjantain päämaja kuitenkin varmasti rauhoittaa miehet, mutta nähdäänkö manageria edes mestoilla? Viime viikonloppuna mies oli pitkästä aikaa johtamassa joukkoja paikan päällä, mutta saa nähdä kuinka kauan tätä uutta innostusta kestää.

25.10.2010 - Loppukiri on tiukasti käynnissä, sillä deadline on viimeinkin ilmoitettu, ja päiväksihän määräytyi 1.11.2010. Tämän jälkeen Jeeppi ottaa jälleen ohjat käsiinsä ja vetäytyy viikoiksi luolaansa piristävine päihteine päivineen ja aloittaa työnteon. Tämä tieto takaraivossa pojat puskivat tänään pimeyttä vastaan ja tulostakin tuli! Kiiskilä otti muutamat natsifuutaget, Sorkkis ja Porkkala molemmat kaksi yksittäistä ja Maturekin vielä yhden, joten managerikin myöntää päivän olleen mallikas. Yllä vielä fuutagea kesäisemmiltä ajoilta, ei muuta.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


23.10.2010 - Juha oli ottanut osan ihmisistä valtaansa, muttei sentään aivan kaikkia. Mature ja Narri ottivat molemmat yhdet yksittäiset ja päivä oli lyhyiden sessareiden jälkeen purkissa varsin nopeasti. Narriin liittyen on vielä tulossa uutta uuuutista ennen elokuvaa, mutta ei siitä vielä tässä vaiheessa enempää. Yllä vielä muutamat Maturen otokset, toinen tältä päivältä, toinen jo vuosien takaa pääkaupungin hämäriltä kaduilta.

22.10.2010 - Mäk oli jälleen tosimielellä liikenteessä hyvin sujuneen eilisen jälkeen ja hyvinhän sujui tänäänkin! Paha laini oli tosiasia ja kaikki olivat varsin tyytyväisiä. Mature sai myös yhden yksittäisen ja Rottamies otti pahat pannut, jotka Kiiskilän mukaan vastaavat kahta onnistumista. Hyvä saldo siis kaikenkaikkiaan kylmyyden keskellä ja managerikin oli taas tyytyväinen. Illalla jäseniä nähtiin sitten juhlimassa paikallisen bändin säestyksellä, mutta ei siitä sen enempää.

torstai 21. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


21.10.2010 - Talvi laantui hetkeksi ja taas oli hieman aikaa vielä ulkoilla. Deadline hengittää niskaan vaikkei johto ole vielä edes sitä määrännyt, mutta kauaa eivät voi kuvaukset enää jatkua näillä kylmyysasteilla. Tänään tuli kuitenkin tulosta, Kiiskilän toimesta taas! Kisu otti neljä yksittäistä ja Rottamieskin yhden, joten mainio saldohan se oli. Vielä on aikaa jäljellä, koska alkaa Lääpän ja Biggien loppukirit?

18.10.2010 - Kylmyys hellitti hetkeksi ja näin ollen kuvaukset olivat taas täyttä päätä käynnissä. Viimeisiä viedään ja sen kyllä huomaa, sillä tänään tuli oikein oiva saalis. Mature otti lainin ja yhden yksittäisen, Sorkkis kaksi yksittäistä ja Kiiskiläkin yhden tarkasti kuvatun lainin! Hyvä päivä siis eikä kylmyys edes haitannut, onneksi pojilla oli managerin hankkimat villa-asusteet yllä. Ylhäällä muutamat kesäiset kuvat Kiiskilästä, Mature toiminut näissä kuvaajana.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Five Years Peltomaeki - Biggie Smalls, KultaranneHene, Late ja Samusaatana

Five Years Peltomaeki - Biggie, Hene, Late <3 Samu from fatinjohto on Vimeo.

Johto julkistaa sadepäivän kunniaksi kirjaston kätköistä tuotosta, tällä kertaa melko uutta materiaalia, nimittäin viimevuotisesta spektaakkelista Five Years Peltomäestä konkarit-parttia, ei muuta kuin katsomaan ja spekuloimaan onko kultaranne saanut kerättyä edes näin paljon fuutagea tulevaan tuotokseen?

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


16.10.2010 - Taika-aika säilyi ja tulosta tuli, melko manuaalipainotteista tosin! Mälli otti vuoden ensimmäiset fuutaget leffaan, johan oli sen aikakin. Myös Porkkala ja Drako ottivat molemmat yhdet yksilöt tänään, joten hyvää loppukiriä heiltäkin, Melokseltakaan ei pahemmin suorituksia ole kaseteissa näkynyt. Ei muuta tältä erää, SUS kuvaukset vieläkin käynnissä!

15.10.2010 - Kylmyys hellitti tänään hetkeksi ja tulostakin tuli enemmän kuin eilen! Rottamies oli liekeissä ja nappasi kolme yksittäistä, Drakokin taisi kaksi nappasta, Pojo hyytyi paineiden alla ja jäi tänään ilman tulosta. Yllä vielä muutamat Maturen kuvat tältä päivältä, pojat kyntävät seiniä pitkin ja aurinko paistaa, mikäs sen mukavampaa.

14.10.2010 - Tänään oli varmasti vuoden kylmin päivä ja sen tunsi luissa asti. Mature suoritti yhden nopean jutun nauhalle ja päivä oli pulkassa, alle puolen tunnin rullauksen jälkeen. Taika kuitenkin säilyi yhä, mutta kauaan ei ulkonakaan enää hypitä näillä keleillä. Kenties vielä marraskuun alkuun, mutta toimistolla alkaa puhe siirtymään jo väkisinkin deadlineen ja sen asettamaan aikarajaan. Vielä ei ole kuitenkaan tullut mitään tietoa takarajasta, joten kuvaukset jatkuvat siis edelleen!

torstai 14. lokakuuta 2010

JDN Back In Business!



Managerin päivittäiset uutisannokset ovat tehneet comebackin lähes vuoden luovan tauon jälkeen! Tunnetta on taas pelissä, kun sairaslomaltakin on selvitty ja päätoimittaja on saanut taas sanan säilänsä teroitettua! Taatun tasokasta uutista siis luvassa lähes päivittäin, ei muuta kuin tarkastamaan blogia täältä -> http://www.jdnkarins.blogspot.com/ !

maanantai 11. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


11.10.2010 - Portsan pormestari oli päässyt pois hallilta ja oli pitkästä aikaa ulkona suorittamassa ja hyvinhän suorittikin. Saldona vaatimattomat laini ja kolme yksittäistä, joten kyllä nyt taas kelpaa mennä takaisin hallille. Maturekin otti yhden yksittäisen, joten hyvältä alkaa näyttää hänenkin osaltaan. Vielä on muutamia päiviä aikaa olla ulkona, mutta kyllä on jo kylmä. Viime vuonna deadline oli 4.11. , tänä vuonna sitä ei ole vielä määritelty mutta aika samoissa varmaan mennään. Koska Hene, Late, Biggie ja Lääpä aloittavat loppukirinsä?

9.10.2010 - Mature ja Jeeppi ottivat kahdestaan kylän haltuun, kun pojat matkasivat randomreissulla Hämeenlinnaan päiväksi lautailemaan! Vielä oli kelejä jäljellä, joten matka oli tehtävä nyt tai ei tänä vuonna enää. Tuumasta toimeen ja matka oli totta. Jeeppi otti hyvän lainin helposti ja Maturen päivän saldo oli kolme yksittäistä, joten matka oli melkoinen menestys. Lisääkin fuutagea olisi voinut tulla, mutta matkaopas Vitalos ei ollut pelipäällä, joten tuttuihin mestoihin oli tyydyttävä. Yllä vielä muutamat kuvat reissusta, Maturen otoksia. Karjis ei lähtenyt matkustelemaan tänään, mutta mies oli käynyt aa El Kvinken kanssa täällä kotopuolessa ja tulostakin oli tullut! Laini ja kaksi yksittäistä oli mainio saldo ja Karjiksen fuutagesaldo alkaa olemaan jo plussan puolella pro-pätkää mietittäessä. Kvinke on kuulemman mukaan luvannut vielä lahjoittaa jotain kuvauksia Arjalaisesta, joten hyvähän tästä vielä tulee.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


8.10.2010 - Matur ja Samu olivat kahdestaan tänään kiertelemässä erikoisia spotteja ja tulostakin tuli. Satan nappasi kaksi yksittäistä ja Maturekin yhden, joten aivan ok-saldo siis. Manageri ei ollut kuitenkaan tyytyväinen, sihteeriä ei tavoittettu kommenttia varten. Yllä vielä muutamat Maturen otokset tältä päivältä, ei muuta kuin illalla pikku-torreen juhlimaan rankkaa viikkoa!

6.8.2010 - Samun huima loppukiri jatkui terävästi tänäänkin, kun mies keräsi hurjan saldon fuutagekassaan! Neljä yksittäistä oli päivän lopputulos ja toimisto oli syystäkin tyytyväinen. Mature nappasi myös yhden laimean yksittäisen, ja tästä manageri ei pitänyt. Deadline alkaa huohottamaan jo niskaan, viime vuonna se oli 4.11. , mutta mikä tänä vuonna? Toimisto panttaa vielä tietoa laiskuuden pelossa, mutta kenties pojat kaipaisivatkin pientä kurinpalautusta jotta loppukrii saataisiin kaikilta aikaiseksi. Samu on kuitenkin oman pätkän syrjässä kiinni, katsotaan riittääkö kiri sittenkään siihen.

THREE THE HARD WAY @ ptrre tänään!


"Lokal lokos djsucks! & Chuck Main & Joe Luw play hard hiphop & other hardnessesses for the hardest hardest guests.

3 euros @ the do', yo.
No BS allowed.
Agelimit 18"

Tälläistä siis tänään tarjolla, ei backsideä, ehkä fs saa vetää? Nähdäänkö Karjalaisen comeback torreen tänään?

torstai 7. lokakuuta 2010

Element Euro Scandinavian Tour Leftovers - Finland

Element Euro Scandinavian Tour Leftovers - Finland from Mikko Fincke on Vimeo.

Siitä ylhäältä siis kesäistä Elementin euro-touria, mukana menossa mm. Mandoliino kaikkien muiden lisänä! Kuten varmaan arvasittekin, video varastettu suoraan aa el Kvinken vimeo-tililtä, ilman lupaa tietenkin, joten ei muuta kuin katselemaan mitä tourilla tapahtuikaan.

Haijump!


Uusi lehti nyt Turun Laminassa, 5e/kpl, osta osta!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

tiistai 5. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


5.10.2010 - Karjalainen oli jälleen puskemassa pro-paikan eteen ja yksi yksittäinenkin lopulta saatiin! Nyt taisi vain käydä niin että suoraan blogiinhan se klippi päätyi. Robotti astui kuitenkin esiin ja otti ensimmäiset fuutagensa kuukausiin, mies oli hetken kadonneena mutta nyt oli paluun paikka. Kaksi yksittäistä yön pimeydessä on ihan ok saldo, johon jopa mana oli tyytyväinen. Vielä on ulkoilmoja jäljellä, koska tulee tarvittavat fuutaget esim. Heneltä, Biggieltä, Latelta, Haavimamilta, Jameikalta, Mandoliinolta, Teemulta saati Lääpältä? Paljon on jäseniä ollut kesän aikana poissa ruodusta ja sihteeri onkin jo väläytellyt tehokeinoja poikien patistamiseen laudan päälle, kuten mm. palkan jäädyttämistä määräämättömäksi ajaksi. Lääpän asianajajat ottivat kuitenkin heti toimistolle yhteyttä ja kumosivat tämän keinon laittomaksi. Ovatko miehet lakossa vai mikä heihin on mennyt?

4.10.2010 - Pimeys alkaa puskemaan jo aikaisin päälle ja deadlinenkin huohottaa niskaan managerin muodossa, joten viimeisiä aletaan viemään. Samusaatanakin on tämän havainnut ja mies onkin käynyt nyt ahkerasti ulkoilemassa. Ennen takuuvarma hallirotta siis haluaa saada viimeinkin oman kokopitkän pätkän, viimeksi tämä ihme on nähty Plastossa vuonna 2004. Aika näyttää siis lopulta miten käy, mutta tänään saaliina oli ainakin yksi yksittäinen, muiden hyytyessä vastatuuleen ja ties mihin tekosyihin. Yllä vielä muutamat Maturen otokset tältä päivältä, ei muuta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


3.10.2010 - Karjis oli selättänyt orastavan krapulanpoikasen ja mies oli pelipaikoilla jo heti aamusta. Mature oli myös mukana ja molemmilta jotain tulostakin tuli, kuten ylläolevat kuvatkin kertovat. Matur otti yhden yksittäisen, Karjis sensijaan kaksi yksittäistä ja yhden kovan lainin! Karen pro-kiinnitys alkaa näyttää jo lähes päivänselvältä tapaukselta, managerikin on jo tulostanut sopimukset valmiiksi odottamaan ensi-iltaa. Nimien allepano riippuu kuitenkin yhä täysin Karesta itsestään, mutta nyt näyttää hyvältä. Katsotaan miten kauan, jos 3 minuuttia alittuu on edessä paluu arkeen sekä tuttuun flow-statukseen. Tilanne on siis seurannassa kaiken aikaa ja ratkaisujen aikakin tulee vielä eteen.

2.10.2010 - Lemmenjoe ja Mature olivat koko päivän kahdestaan ottamassa tilanteita haltuun ja fuutagea vain tuli! Joe nappasi kokonaiset kaksi lainia sekä vielä kaksi yksittäistä kaupan päälle ja Mature komppasi tulosta ottamalla oivan lainin nauhalle. Maturekin jatkaa siis yhä taistelua omasta pätkästään, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että jatkuvat nilkkakivut ovat taaksejäänyttä elämää. Päivän menestystä juhlittiinkin sitten illalla Dj Chuck Mainin säestyksellä ja mukavaa oli!

1.10.2010 - Mature, Samu ja Sorkkis taistelivat viimaa vastaan, kohtuu huonolla menestyksellä tosin. Sorkkaraudan pinna katkesi jo ensimmäisellä spotilla ja laudan kohtalona oli katketa. Sanomattakin on selvää ettei Sorkan saldo siis tänään lisääntynyt. Mature piti kuitenkin taika-aikaa elossa ottamalla lainin nauhale, Samun toimiessa kameran takana! Huhujen mukaan mies on kuvannut viimeksi Plastoon Esan enderin ja jälki olikin sen mukaista. Loppuillasta Samu johdatti vielä pojat pettymyksien katolle, mutta jotain fiilistelyfuutage sieltä silti saatiin. Viimeisellä spotilla pimeys kävi ylitsepääsemättömäksi esteeksi ja päivä oli paketissa.

PORTSA-NOSTRA MIXTAPE VOL 8

PORTSA-NOSTRA MIXTAPE #8 from portsa-nostra on Vimeo.

Hallipartti 04-05

PLJ - Winter 04-05 from Mikko Fincke on Vimeo.

Siitä vanhaa El Kvinken tekemää hallipätkää, mukana menossa monenmonta jäsentä jotenei muuta kuin katsomaan! (Johto.huom. linkki pöllitty kylmästi aa el kvinken blogista)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Suoraan ulos Hakinmäestä - Friends

SUH - Friends from Mikko Fincke on Vimeo.

Nyt on el Bingbong ladannut kunnon vanhan ajan tavaraa internettiin, nimittäin PLJ - Suoraan Ulos Hakinmäestä elokuvan! Johto esittelee teille tässä kyseisen elokuvan friends-partin, jossa monia FATin jäseniäkin esiintyy! Ei muuta kuin katsomaan! (Johto.huom. linkki pöllitty aa el kvinken blogista)

So Damn Tuff tänään at Pikku-Torre!


Tälläistä lystiä siis tänään tarjolla 3 euron vastineeksi, ei paha!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Viikonloppu!


Viikonloppu taas täällä, olisikohan Karjalainenkin uusine kasseineen kaikkineen pelipaikoilla päämajassa? Saas nähdä, saas nähdä.