sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sessiot

Välil skedettämäs #fat1937 #poju #ug #hätäeditti #jooz

Video, jonka @maatuuree julkaisi

lauantai 29. marraskuuta 2014

perjantai 28. marraskuuta 2014

Drakon slapit

Teemu slapping around from Antiz Skateboards on Vimeo.

Siitä viime talvena säästöön laitettuja temppuja Drakon suorittamana ja Maturen ja Silverin kuvaamina.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jäseniä Leijoniin?

Toimistolla on jo jonkin aikaa kohistu joidenkin konkarien fuutagetilanteesta tulevaan tuotokseen. Editointi on jo alkanut ja ensi-iltakin jo selvillä, ulkokelitkin jo ohitettu, joten alkaa olla aika julistaa kuvaukset päättyneiksi tältä kaudelta. Manageri on tyytymätön varsinkin Kultaranteen saldoon, sillä mieheltä on tasan nollatehot. Tet-harjoittelija uskoo kuitenkin löytäneensä syyn Karen ja Kiikarin klippien saldoon, sillä huhujen mukaan pojat ovat alkaneet tosissaan reenaamaan ja ovat osa vuoden 2016 Suomen jääkiekon olympiajoukkuetta. Kari Jalonen otti yhteyttä toimistolle ja vahvisti huhut, muttei ottanut niihin mitään kantaa, eli oikeastaan mitään puhelua ei ollut, vaan manageri päätteli itse kaiken tuosta ylläolevasta kuvasta. Tilanteesta pidetään lehdistötilaisuus ensi lauantaina pilkun aikaan jonkun baarin edessä, joten sieltä voi metsästää lisätietoa tästä aiheesta. (Johto.huom. kuva varastettu JarPan fb-seinältä)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kirjaston kätköistä!

Tet-harjoittelija huomasi tänään facebookissa kuvan jonka päätti häikäilemättä linkittää myös blogiin. Kyseessä on Drakon bs teili jostain päin muailmaa, kuvaajastakaan ei sen tarkempaa tietoa ole, mutta liikkuvaa kuvaa löytynee jostain Antizin taannoisesta touri-tekeleestä.

perjantai 21. marraskuuta 2014

TKT - Jämät

Lunta alkoi sataa taivaalta, joten sihteeri käski poikain karsimaan turhat kamat pois parteista ja ne ovat nyt nähtävissä tuosta ylhäältä. Ensi-illasta on jo neuvottelut käynnissä, siitä tiedoitetaan kun siitä tiedetään.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kirjaston kätköistä!

Sihteeri kaiveli taas päivitysten puutteessa kirjastoa, mutta päättikin tällä kertaa palata muistoihin liikkuvan kuvan avulla. Talvikin on jo tulossa ja kuvaukset taas tauolla, joten ei auta muu kuin hallille vetäytyminen tässä tilanteessa. Siksipä aiheeseen sopivaa Mandoliinon temppuilua hallilta parin vuoden takaa on taas nähtävillä tämän noston ansiosta aivan tuossa ylhäällä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

15.11.2014 - Toinen päivä putkeen marraskuussa ulkona ja tulosta tuli. Drako otti ties millä hd-laitteella kuvatun lainin nauhalle, loppusijoituksesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, sillä neuvottelut sihteerin ja Antizin välillä ovat huhujen mukaan edelleen kesken. Myös Mature koitti lainia ja saikin jotain tapahtumaa nauhalle, mutta itse suunniteltu tempaus jäi kenties odottamaan ensi vuotta. Yllä kuitenkin tositapahtumiin sijoittuva Lempijoen ottama kuva, jossa Mauri liukuu ss bs tsinkkiä seinän vieressä, Drakon tallentaessa tilanteen TKT:ta varten keltaiset sukat jaloissaan.

14.11.2014 - Mittari näytti managerin kannalta helpottavia plussa lukemia, joten kuvaukset jatkuvat edelleen. Ensi-illasta ei ole vielä mitään tietoa, joten niin kauan mennään kun kerkiää. Tänäänkin vielä tarttui pihalta materiaalia, sillä Joe napsi yhden yksittäisen pimenevässä kaupungissa kelmeilevien katuvalojen alapuolella. Hienoa runollisuutta oli tapahtumassa ilmassa.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

11.11.2014 - Kuvaukset ovat tauolla, sillä kelit eivät enää anna peräksi? Manageri ei ole vieläkään suostunut sanomaan deadlinea toimistolla ääneen, mutta kohta sen aika alkaa olevan. TET-harjoittelija on jo kaikessa hiljaisuudessa aloittanut hieman editoimaan tulevaa tuotosta ja jäämistöä on jo raavittu kasaan. Sitä voi sitten alkaakin jo odottelemaan jos näin tahtoo, muuta uutisoitavaa ei tästä aiheesta enää löytynyt.

8.11.2014 - Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan, kun sihteeri havaitsi sään olevan tänään melko suotuisa. Kylmä oli, muttei sentään satanut lainkaan, joten kuvauksia oli jatkettava. Drako palasi eilen Euroopan lämmöstä takaisin kotiin, mutta oli heti hereillä tilanteen suhteen. Saldona yksi laini ja sehän oli aivan riittävä näissä olosuhteissa. Manageri oli saaliin suhteen suopea ja illalla päämajassa nähtiin iloisia hahmoja tuvan täydeltä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

lauantai 8. marraskuuta 2014

torstai 6. marraskuuta 2014

Uusia tuotteita rantautunut markkinoille?






















Sihteeri huomasi tänään tulleen lunta taivaalta ja päättikin heti aloittaa FATin talvituotteiden massatuotannon ja markkinoinnin. Pipolle on selvästi kysyntää tänä vuoden aikana, joten sihteeri tarttui tuumasta toimeen. Kyseisiä tuotteita on jo saatavilla joistakin ketjukonserneista, mutta johto on tästä brändin luvattomasta lainaamisesta suivaantunut. Manageri ei ottanut asiaan kantaa lainkaan, vaan vetosi vaitiolovelvollisuuteen seksikästä sihteeriä kohtaan. Lääpän asianajajatkin ovat jo sotkeutuneet mukaan tähän paisuvaan vyyhtiin, jota reportterit seuraavat ansiokkaasti teksti-tv:n kautta. Aika näyttää miten pipogate vaikuttaa sihteerin asemaan päämajan nurkkapöydissä, FATin johtoportaasta puhumattakaan.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kirjaston kätköistä!

Sateet ovat yllättäneet koko kansan ja laittaneet kuvauksetkin tauolle, siitä ei ole tietoa olivatko ne kaikenkaikkiaan tässä vai onko vielä paluuta kameran eteen ulkosalle? Sihteeri ei ottanut vellovaan keskusteluun kantaa, muistutti vain pimeyden aikaistumisesta ja jäsenten mukavuudenhalusta. Näitä kysymyksiä pohtiessa voi katsella yllä olevaa kesäistä kuvaa, tosin aurinkoa ei siinäkään juuri näy. Kyseessä Helsingissä asti otettu otos, Drako liukuu bs teiliä bussipysäkin takana Maturen tallentaessa tilanteen tuttuun tapaan.

lauantai 1. marraskuuta 2014

TRIP TO ALICANTE

Sihteeri tutki internetistä löytyviä linkkejä ja törmäsi tälläiseen Peruksen matkaan Alicanteen. Kuka muu kuin Miika muka siellä oli käynyt dominoimassa, yltä voitte katsella matkan saldoa.