maanantai 31. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


31.8.2009 - Paluu arkeen oli tänään luvassa ja niin myös kävi, kylmällä tavalla. Pojo otti pahat pannut ja spagaatin vielä kaupanpäälle ja päivä oli pulkassa. Mature koitti pelastaa mitä pelastettavissa oli, mutta yritys päättyi vain laudan katkeamiseen kesken suorituksen. Taika-ajan porsaanreikiin kuitenkin lasketaan välinerikot, joten siltä osin ei ollut hätää. Helsinkikrapula ehkä vielä jollain päällä, huomenna sitten jo kunnolla katujen kimppuun tai miten?

30.8.2009 - Stadireissu jatkui tiukoissa merkeissä, areenaa ei oltu lähelläkään, mutta Mandoliino oli vissiin proskatessakin viides tai kuudes tai jotain? Tänään tuli sitten yksi temppu kunnon kamerallekkin, kun Rottamies otti yhden yksittäisen ja pelasti pääkaupunkireissun saldon. Hyväksi sitä ei kuitenkaan voida kutsua, mutta Tikkurilan jälkeen mitään ei ollut enää tehtävissä, ainoastaan paluu takaisin Turkuun ja Portsan perukoille. Samaa sarjaa kuin aiemmatkin Fatin kisakokemusreissut, eli aivan mahtavaa!

29.8.2009 - Päämajasta tuli tärkeä tehtävä, pääkaupunkiseudulle oli sittenkin lähetettävä ryhmä edustamaan, sillä Lääpä oli perunut proskate osallistumisensa kiireisiin vedoten. Miehen pitää kuulemma cv:tään kirjoittaa kaikessa rauhassa, sillä sehän on kaiken perustana pimeässäkin. Matkaan lähtivät siis jäsenistä vain Jepa ja Tuire, Teemun toki ollessa jo lokaalina edustelemassa paikan päällä. Tiivistettynä kisa-lauantai: Mandoliino oli ehkä viides kisoissa, fuutagea ei tänään tullut, paitsi digikameralla tarkkoja, kuumottavia tilanteita oli, pikkulääpä paikkasi mainiosti lääpää, Mature oli ottavana osapuolena käytäväkahakassa, Rottamies otti komeat kaatumiset, Riku riettaili urakalla ja juomat loppuivat liian aikaisin, siinähän se. Yllä vielä extrarandomfuutagea, lisää on vielä runsaasti luvassa, sekä ehkä jopa kokonainen matkakertomus?

27.8.2009 - Taika-aika jatkui taas tänään, kun Samu ja Sorkkis tekivät tulosta kuin vanhoina hyvinä aikoina. Kisureitten peliajat palasivat molemmilla pojilla varmasti mieleen, niin dynaaminen duo oli tänään kasassa. Samu otti lainin ja yksittäisen ja Sork yhden yksittäisen, Biggien kompatessa vielä yhdellä yksittäisellä! Mature oli ainut joka hyytyi tositilanteiden edessä, eli aivan puhtaita papereita päivästä ei saatu toimistolle tuotavaksi, melkoisen hyvät kuitenkin. FYP etenee yhä lähes taulujen mukaan ja ensi-ilta suunnitelmatkin kasvavat jo sen mukana. Mitä tekee manageri, jota ei lähes ikinä nähdä joukkuelaisten saatikka rahvaan kanssa, kohtaamassa kuumottavia tilanteita kaduilla? Oliko äskeinen lause edes totta?

perjantai 28. elokuuta 2009

Se olisi sitten viikonloppu taas


Viikonlopun ja kenties päämajan paikka tänään siis? Huomenna sm-kisatkin ja su proskate, mitä tekee manageri? Huhuja oli Lääpän osallistumisesta proskateen, mutta suunnitelmat ovat jäissä miehen kadottua käsittämättömiin. Hene korvaa Lärvin ja tekee loisteliaan comebackin? Lähteekö ketään joukkuelaisista pääkaupunkiseudulle, sitä ei vielä toimistollakaan tiedetty. Sorkan osallistuminen olisi myös nostalgista, mutta Popo from the Portsa pysytellee kotiseuduillaan visusti koko kilpailujen ajan. Viikonlopun jälkeen olemma varmasti viisampia asiasta, siihen asti spekulointi luvan jatkukoon.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


26.8.2009 - Popo palasi pienen työtauon jälkeen kuvaushommiin ja otti yhden laikkarin heti. Sade katkaisi sen jälkeen sessiot, joten muuta tältä rintamalta ei tänään kuultu. Samaan aikaan Pojo painaa hiessä duunia, uraputki etenee ja lampun vaihtokaan ei tunnu enää miltään. Supersähkömies palveluksessa, ihan koska vain. Rikun agentti tahtoi myös valaista levytilanteesta potentiaalisille kuulijoille. Orpokaitsija on mennyt kuin kuumille kiville ja superspecialextrararelimitedonlyeditionwithadifferentcovers on nyt loppuun myyty! Yleisön painostuksen vuoksi Rikkke aikoo ehkä panna ranttaliksi ja polttaa vielä pienoisen satsin lisää kamaa kaduille. Laminaankin levyä tulossa, saas nähdä miten hommat hoituvat tällä kertaa.

25.8.2009 - Päivä oli huomattavasti parempi kuin eilen ja tulostakin tuli. Jepanski kohenteli jälleen kuntoaan ja otti laininpoikasen ja yhden yksittäisen. Matur ja Limberg komppasivat ja saivat molemmat yhdet yksittäiset, joten päivä oli pienoinen menestys. KehoB ei tänään fuutagea saanut, mutta ei edes yrittänytkään. Tappiomieliala valtaamassa jo kovan paineen alla työskentelevät jäsenet, mistä tähän lääke? Heneltä kenties? Laten suudelma suoraan suulle saattaisi pelastaa tilanteen, mutta tähän hukkuvaan oljenkorseen ei kehtaa ketään ainakaan vielä tarttua. Ehkä Samu pian intoutuu kuumiin kielisuudelmiin ex-miehensä kanssa? Aika näyttää, aika näyttää.

24.8.2009 - Jeeppi ja Limborg murtuivat molemmat pahan paineen alla ja tulokset jäivät tänään uupumaan harmillisesti. Rottis kuitenkin paikkasi taas tilanteen ottamalla takuuvarmaa blogifuutagea helposti haltuun. Yllä vain jäävuoren huippu rotan blogikamoista, mutta katselkaahan nyt niitä ja muita sitten luvassa joskus muinoin, kun syksy saapuu ja lehdet kellastuu. Samaan aikaan manageri on hoitanut Maturelle hommia, likaisia keinoja kaihtamatta. Toimitusjohtajaksi piakkoin ylenevä(?) manager on siis jälleen tehnyt miehen työn, eikä päämaja jätä poikaa palkitsematta. Kuvamateriaalia juhlista siis luvassa, mutta mistä juhlista?

lauantai 22. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


21.8.2009 - Fuutagea vain tuli ja edellispäivä oli enää harmillinen muisto vain. Mature, Pikkulärvi ja Rottamies ottivat kaikki yhdet yksittäiset mieheen ja Drako kruunasi päivän kolmella tempullaan. Jeeppiä ei mestoilla nähty, mutta illalla päämajassa kaikki olivat kuitenkin jälleen kovassa kunnossa ja ainakin oman elämänsä voittajia ja siellähän se Rikukin sitten lopulta löydettiin. Late ei kuitenkaan nähty, näitkö sinä hänet eilen? Kerro havaintosi toimistolle, välittömästi.

20.8.2009 - Rottamies ja Mature kiertelivät tänään kaksin vain katuja kävellen ja tulostakin tuli. Rottis otti kaksi yksittäistä Biggien huudispoteilta ja päivä oli jo lähes pulkassa, kunnes boyt saivat yllättävän puhelun. Samu saatana saapui myös mestoille ja oli jälleen kovassa vireessä. Lomalla saavutetut huipputulokset punttiksella alkavat kantaa hedelmää, eikä kunto loppunutkaan missään vaiheessa. Samsai otti kaksi yksittäistä ja yhden lainin ja lähes tuplasi vuoden fuutagesaldonsa. Samulle ehkä jopa oma partti? Koska muut konkarit heräävät, esim. Hene ja Late? Latea ei olla nähty enää vuosiin laudan päällä, eikä sitä lonkkaria lasketa kuten kaikki varmasti tietävät. Laten saldo on surullinen, ainoastaan yksi laini koko kesältä. Henekään ei kovin paljon paremmin ole mukana projektissa ollut, mutta perhesyyt ovat kuitenkin hyväksyttävä syy. Laten kissanhankinta-aikeet sen sijaan eivät, mutta ei nyt pureuduta tähän tapaukseen sen enempää. Have you seen Ladros?

19.8.2009 - Mature hyytyi tänään tulosten tavoittelun edessä, mutta kaatumisfuutagea sentään saatiin ja manageri laski senkin taika-ajan säilymiseksi, kuitenkin aivan rimaa hipoen. Tänään ei siis kovin hyvä päivä ollut, mutta kyllä se siitä sitten vielä. Manager meinaa palkata pojille kunto-ohjaajan, jotta loppukesän ja syksyn fuutagetulvaa ei estäisi mikään. Päämajassa asiasta puhutaan paheksuvaan sävyyn, mutta toimistossa asiat on jo runtattu läpi ja enää uupuu johdon allekirjoitus. Ylhäältä voitte katsella kupittaan parkilta Mandoliinon suorittamista, ei muuta.

tiistai 18. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


18.8.2009 - Sade pilasi päivän, mutta Rottamies taisteli silti ansiokkaasti. Tuloksena oli jälleen taattua blogilaatua, joten niitähän pitää alkaa tässä jo piakkoin julkaisemaan. Sitä odotellessa.

17.8.2009 - Paluu arkeen oli jo lähes luvassa fuutagerunsaan eilisen takia, mutta Mandoliino pelasti kaiken! Ei ollut edes virallinen kuvauspäivä, mutta Michael otti n. miljoona temppua nauhalle ja kaikki olivat taas tyytyväisiä. Rottamies näyttää kuvaavan blogiparttia, jälleen tuli meinaan taattua laatua nauhalle. Päivän yllättäjä oli kuitenkin loppujen lopuksi Biggie, joka palasi pelikentille ja otti yhden yksittäisen kotikurbiinsa nauhalle! Hieno suoritus, mutta lisää vielä vaaditaan, jotta yksityispartti saataisiin aikaan. Kello käy, miten miesten tiet vievät, kertyykö tarpeeksi temppuja vai onko palkanalennus edessä? Manager kuumottelee eritoten Heneä, Biggietä, Samua, Latea sekä Lääpää, eli toisinsanoen lähes kaikkia. Haavimamiltakaan ei mitään ole, mutta mies asusteleekin nykyään eri kunnilla, joten häntä ei voida siitä syyttää. Vai voidaanko? Syyttää mistä? Mitä täällä tapahtuu taas?

16.8.2009 - Jeesus tajusi vihdoin tilanteen koittaneen ja mies ottikin mukavat fuutagesaaliit pois päiväjärjestyksestä. Kolme lainia samana päivänä on lähes uskomaton saldo, eikä sellaista olekkaan koettu sitten PPK-aikojen? Kalentereista ei tätä tarkastettu, mutta kyllä se niin on. Onnenpäivät jatkuivat vielä, kun Rottamies ja Mature ottivat molemmat yhdet yksittäiset ja päivä oli pulkassa. Rottis sai vielä kelpo blogikamaa nauhalle, niistä sitten luvassa lisää myöhemmin, tämä on nyt Jeepin harras hetki. Samaan aikaan kuitenkin Popo hämmentää, mies on ottanut keikkahommia vastaan Riihimäeltä, eikä kukaan tunnu tietävän miehen liikkeistä mitään. Edes kelpokätyri Spiderman on ei tilanteesta puhu, eli ei ihme jos managerikin alkaa jo hieman olemaan hädässä. Henen lentokone vain alle ja nokka kohti itää, kai se meno-Tomi siellä jossain luuraa? Kuka löytää Sorkan ensimmäisenä, Lääpä vai Hene?

lauantai 15. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


14.8.2009 - Huhu kertoi Naantalin uudesta spotista, joten sinnehän oli mentävä. Totuus oli kuitenkin karu kun mesta paljastui jo valmiiksi menetetyksi, eikä sieltä sitten mitään tullut. Naantalin keikka oli kuitenkin muuten oikein antoisa ja fuutageakin vain tuli. Mature otti jälleen fuutagea, joten managerin kunnonkohotuskeinot kantavat taas pikkuhiljaa hedelmää. Tänään tuloksena oli kolme yksittäistä, mutta muutamat niistä nähtävissä varmasti blogissa aikojen saatossa. Tero eli Pikkulääpä otti kaksi yksittäistä ja Rottamies yhden, sekä miljoona blogijuttua. Yllä nähtävissä joitain tämän reissun saldosta, mutta ei aivan kaikkea kuitenkaan. Illalla sitten jopa Pojo oli juomalasi kädessä tiskillä notkumassa ja taika-ajan jatkumista juhlittiin rankasti. Liikkuvaa kuvaa tilanteista löytyy, mutta se onkin asia erikseen saako niille julkisivulautakunnan julkaisuluvan? Sitä odotellessa.

13.8.2009 - Poikaat korjasivat tänään kehnosti yhden Turun kuluneimmista, mutta kuumimmista, spoteista ja tulosta syntyi. Pikkulääpä raksasi miehenä ja voitto oli kotiin hoidettu, enää ei tarvinnut kuin temput vain tehdä. Mature otti yhden laininpoikasen, Lintsey yhden yksittäisen ja Mälden avausfuutagensa Fatin tuotoksiin sitten PPK:n! FYP siis yhä tekeillä, mutta teiden varsilla keskustellaan jo kiivasti tulevasta ensi-illasta ja siihen liittyvistä luotettavista huhuista. Manageri kuitenkin pitää tiedot vielä tarkasti videolla kotikaappiinsa säilytettynä, eikä sinne ole edes Samu Saatanalla kulkua sallittu. Ensi-ilta suunnitelmat siis jo pitkällä, saas nähdä miten se itse elokuva sitten toteutuu?

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


12.8.2009 - Lääpää etsittiin, mutta pikkuLääpä vastasi huutoon ja otti yhden yksittäisen nauhalle, pelastaen samalla taika-ajan tältä päivältä. Vai oliko se Lääpä sittenkin? DNA-testien tuloksia odotellessa on mahdotonta sanoa, mutta villi veikkaus voi olla silloin se oikein. Taika-aika kuitenkin säilyi jommankumman Lärvin ansiosta ja se on hieno juttu se. Illalla sitä sitten juhlittiinkin päämajassa ja Riku hustlasi levyjään. Riku Rietasta yhä saatavilla, älä kävele onnesi ohi vaan osta elämääsi onnea!

11.8.2009 - Tänään oli jo pikkuisen parempi päivä, sillä tulostakin tuli ja vielä melko helpon oloisesti! Sorkkis otti jo lähes avausspotilla pahan haltuun ja Portsassa riemuittiin kuin vallankumousta konsanaan! Rottamies otti myös jälleen lainin nauhalle ja paranteli vielä saldoaan iltayksittäisellä, Portsan blogista voi taas katsella päivän tapahtumia lähes reaaliajassa. Riku ja Mature sen sijaan hyytyivät molemmat pahasti, eikä vanhojen poikien kunto ala olla enää huipputasolla. Managerin antamat verryttelyohjeet ovat vain tukkineet luovuuden, eikä tulosta ole hetkeen saatu. Menikö kuntohuippu jo ohi, vaikka se piti nimeenomaan ajoittaa elokuun loppuun? Tekikö mana virheen tässä tilanteessa? Missä oikein on Lääpä? Entä Biggie? Samu? Late? Hene? Lima? Ketä? Kuka?

10.8.2009 - Taika-aika kävi jo melko lähellä katkeamista, sillä vastoinkäymisiltä ei vältytty. Rikun pyörän kumi puhkesi ja fiilikset olivat siinä, Pojolla poikkesi lauta, eivätkä muutkaan olleet oikein vireessä. Häädöt tulivat taas ja kaikki olivat allapäin. Rottamies kuitenkin pelasti kaiken ottamalla ohjat oikeisiin käsiin, eli omiinsa, ja tekemällä tiukan lainin nauhalle! Sorkkiskin tästä intoutui, mutta Popon laini jäi nyt tällä kertaa tekemättä. Taika-aika kuitenkin säilyi yhä ja manageri oli miehistöstä syystäkin ylpeä, melkeinpä isällisen onnellinen?

perjantai 7. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


7.8.2009 - Fuutagetulva jatkui sateesta huolimatta, vaikka se hieman menoa hidastikin. Portsassa ei kuitenkaan satanut taaskaan, Popo pitää siitä huolen. Portsassa ei vain uskalla sataa? Tänään tuli kuitenkin vaikka mitä, Jeesus otti iltasessioilla kaksi iisiä yksittäistä, Lintsey otti lainin ja Rottamieskin yhden yksittäisen! Junioripartti siis varmasti tulossa, saako Pojo ja Limberg jopa ihkaomat partit? Mitä sanoo Karjalainen tähän järjestelyyn? Entä Biggie? Missä on Lääpä? Entä Hene? Samun pesulaura myös haittaa hieman projektin etenemistä, mutta manageri on luvannut hoitaa Sampan parempiin piireihin, joissa töitä ei vain tehdä. Koska tämä tapahtuu, siitä ei ole tietoa. Tänään kuitenkin joukkuelaisia varmasti nähtävissä päämajassa, rankan viikon kunniaksi tottakai!

5.8.2009 - Fuutagea vain tuli, tänään hommat otti haltuun Pojo ja Alpou! Molemmat saivat lainit mieheen ja Alpo otti vuoden ensimmäiset fuutagensa FYPiin! Flow-partti siis takuuvarmasti tulossa, ja muutenkin koko projekti etenee yhä aikataulussa kuin tarkasti viritetty Jeepin sveitsiläinen piraattirolex. Miten kauan taika vain voi enää kestää? Samaan aikaan musiikkirintamalla kuuluu kummia, Riku Rietas on pukannut jälleen pihalle uuden levyn, se kannattanee katsastaa!
(johto.huom. katsokaa yksi postaus tuosta alempaa, siinä lisää rikusta.)


4.8.2009 - Mature otti tänään hommat haltuun ja tempaisi oikein kunnolla! Managerin palopuheet olivat jääneet korvan taakse ja tulosta tuli. Laini ja kaksi yksittäistä oli tosiasia ja pojan partti alkaa näyttää jo ihan hyvältä. Sorkkis otti myös kunniamaininnan, mies nimittäin kuvasi ensimmäistä kertaa ikinä lainia ja hyvältähän se näytti. Manageri puhuukin jo Popoa ties mihin kuvailemaan, saas nähdä miten suunnitelmat sopivat pormestarin päätäntätauluihin. Jurassic Park 5 tulossa pian, Popo ohjaa ja kuvaa kaiken yksin pimeässä ja pienessä huoneessa ja projekti tulee voittamaan melkoisia palkintoja? Vain aika sen näyttää voi.

torstai 6. elokuuta 2009

Riku Rietas - Orpokaitsija out now!


Rikun comeback levy nyt saatavilla ja se on totuus se! Riettaan aiemmat levyt ovat jo niittäneet mainetta ympäri maakuntia ja tasoittaneet tietä kohti kunniaa, mutta Orpokaitsija todellakin räjäyttää potin! Chillisti jylläävä Neuvot -biisi aloittaa levyn, eikä paluuta takaisin enää ole. Pirikuumottelija, Rötöshommissa ja Tenukeppi-187 hoitavat kaikki hienosti hommat kotiin ja näin ollen asema bisneksen kirkkaimpana tähtenä on tämän levyn jälkeen takuuvarma tapaus! Kannattajat odottavat jo kuumeisesti ainakin tämän levyn jälkeen vuoden kohutuinta teosta, nimittäin D.Pajan & Rikun yhteislevyä! Se projekti on kuitenkin huhujen mukaan vasta suunnitteluasteella, joten Rietas keskittynee jatkossakin vakuuttavan soolouran luomiseen. Seuraavaksi sitten vain radiosoittoa kehiin ja kuulijakunta on sulaa vahaa kätösissä? Orpokaitsijaa kuitenkin saatavilla kaduilta ja kokeneilta kelmeiltä ympäri kaupunkia, hommaa äkkiä omasi, extraspeciallimitededition-levy meinaan kyseessä! Äläkä suutu jos levysi kannet eivät ole samat kuin kuvissa, jokaiset kannet ovat näes uniikit, joten siinäkin kelpo syy ostaa oma kopio. Osta tai kuole!

tiistai 4. elokuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


3.8.2009 - Sorkkis palasi sadespotille tietty laini mielessään ja mieshän myös otti sen pois mielestään! Samalla sateen kastelemalla laudalla tuli tulosta ja Popo oli taas hetken tyytyväinen. Narri40 jatkoi myös hyvää sarjaa, tänään tuli laini ja yksi yksittäinen, toinenkin oli tulossa mutta paineet kävivät liian kovaksi. Toimistolla oltiin kuitenkin päivään tyytyväisiä, sillä Pojo otti vielä illalla mainion lainin ja piti junioriparttia hengissä! Ilta loppui kuitenkin äkisti hädässä laittomiin uhkailuihin ja mehustetun väkivaltaisiin häätöihin. Pojo ja Mature välttivät kohtaloaan kylmästi, eikä mitään edes oikeastaan käynyt. Lääpän juristit aikovat tutkia tämän tapauksen, ennakkopäätöstä siis odotellessa voitte katsoa ylhäältä parit Popon kuvat, sekä lisää kuvia Portsa-uutisista, eli tästä!

2.8.2009 - Mature ja Karjis karkasivat kahdestaan jo ennen kukonlaulua kruisimaan, tiukat kuvausaikataulut mukanaan. Manageri oli laatinut kaiken valmiiksi, enää piti suorittaa temput. Sade kuitenkin pilasi jälleen kaiken, eikä Karjiksen hyvin liikkeelle lähteneet kuvailut tuottaneet kuin yhden väärän tempun. Manageri neuvottelee parhaillaan Jeepin isän (johto.huom. jumala) kanssa sääolosuhteitten muuntelusta, mutta projekti on vasta aluillaan, joten saas nähdä miten tässä käy.

1.8.2009 - Päivä alkoi lupaavasti mutta orastava kaatosade kaatoi kaikki suunnitelmat ja päivä oli lähes pilalla. Sorkkis ei kuitenkaan antanut millään periksi ja tahkoi hurjassa rankkasateessa lainiaan päälle. Jonkun näköinen lainihan sieltä tulikin, ja spotin vaihto oli edessä. Sade seurasi kuitenkin poikia vääjäämättä, eikä kukaan olisi uskonut että Portsassa ei vain satanut. No, kylmä koti oli tosiasia ja päivä jäi aivan kesken, kiitos kiihkeän sadesään. Laten keikastakaan ei kellään ollut tietoa, sillä joukkuelaisia oli nähty paikalla vain muutamia. Tiukkaa keikkaraporttia silti joltakin luvassa, ehkä Biggie sortuu nokkelaan kynäilyyn kriittisessä tekstissään suoraan takahuoneesta?