maanantai 28. tammikuuta 2013

Kirjaston kätköistä!

Siitä muutamat syksyiset otokset, taas on kaiveltu kovoa uuuutisten ollessa tauolla. Yllä siis kaksi kuvaa, molemmat toiminnoista nähtävissä TOKissa, eli uusimmassa tuotoksessa. Yllä Rottamies ottaa wallridesta ollieta pienempään kallioon, Maturen ottaessa kuvan, Pojon ikuistaessa tilanteen videolle. Alemmassa kuvassa taas Mauri kyntää fs wallridea gäpin yli, tästä oli jo kuva joskus eri kuvakulmasta, mutta käytetään nyt tämäkin vielä, Pojon ottama otos tässä näin siis. Ei muuta tältä erää, hallipartti tulossa pian, Karjalaiselta odotellaan edelleen klippejä.

torstai 24. tammikuuta 2013

Hai Jump #4










Tälläinen otos oli jäänyt vielä toimiston työpöydälle, kuvassa siis Drako suorittaa bs teleä Maturen tallentaessa tilanteen mahaltaan maaten. Tästä on myös liikkuvaa kuvaa uudessa Antizin elokuvassa, etsivä löytää sen internetin syövereistä, työharjoittelija ei sitä löytäny. Ja jos et vielä omista uutta Hai Jumpia, niin hanki se vielä kun voit, lehdessä Sormundon haastattelua, jos tämä ei ole vielä tullut jonkun tietoon.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

KARE

Potato Wedges - Episode 9 - Kare Indoor from Mikko Fincke on Vimeo.

Aa El Kvinken uutta Potato-pätkää, edustamassa kukas muukaan kuin FATin viimeisin pro-kiinnitys, Arjalainen itse! Ensi kesänä comeback parttia tulossa ETM:ään, näin manageri toivoisi kovasti.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa








20.1.2013 - Sormunen jätti Hobitin kesken ja syöksyi haltijapäissään hallille, saldona yksi temppu nauhalle ja paleltumia pitkin kehoa. Drako koitti myös kovasti, mutta kaatuili vain, joten tänään ei muuta tapahtunut. Partti #15 on jo hiljalleen työstössä, siitä lisää lähiaikoina.

18.1.2013 - Hallipartti eteni taas hiljalleen ja mana oli tyytyväinen päivän pakkaslukemiin. Mature oli tänään tulessa ja nappasi kolme klippiä, Drako kaksi ja Rottakin yhden, joten kelpo saalis oli päivän lopputulema. Huhujen mukaan pätkään olisi jo riittävästi materiaalia, mutta manageri aikoo katsoa kaikki kortit loppuun asti ja odottelee vielä Karelta paria klippiä. Niitä odotellessa voitte katsoa kuvaa suoraan menneisyydestä, nimittäin vuodelta 2010. Rottamies tekee fs noseblunttia Maturen otoksessa, kameralla joka oli silloin kuin uusi, ei enää.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

perjantai 18. tammikuuta 2013

Potato Wedges - Friends Indoor

Potato Wedges - Episode 8 - Friends Indoor from Mikko Fincke on Vimeo.

El Kvinkeltä uutta tuotantoa, tällä kertaa jäseniä edustamassa oikein urakalla. Narri aloittaa toiminnan, Mature ja Alpo seuraavat ja Kiikarikin ottaa parit temput haltuun. Back in tha dei boii!

torstai 17. tammikuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

17.1.2013 - Mandoliinou yritti toistaa taannoisen temppunsa ja kuvata partin päivässä, mutta aika tuli tänään väliin. Saldoa kertyi kuitenkin ainakin viiden klipin verran, joten partti nro 15 on kohta jo leikkauspöydällä. Viikkoja saattaa vielä mennä, mutta manageri lupasi että vähintään yksi partti per vuosi on sopimus joukkuelaisten kanssa.Yllä vielä random toimintaa parin tempun muodossa, uuden kameran asetukset ovat näissä otoksissa edelleen vaiheessa.

15.1.2013 - Hallipartti eteni taas hieman, tänään illan isäntänä toimi Samppa, joka nappasi pari temppua nauhalle ja päivä oli pulkassa. Lääpältäkin tuli lauantaina pari klippiä, mutta niiden lopullinen sijoituspaikka on vielä kysymysmerkkinä kynnyksen alla. Asiasta tiedotustilaisuus luvassa, aikaa saati paikkaa vain ei ole vielä tiedossa.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Hai Jump #4









Siinä kirjaston kovolta kaivettua keväistä kuvaa, Drako suorittamassa fs rokkaria Maturen ottamassa otoksessa. Kuva löytyy myös uudesta Hai Jumpista, kannattaa etsiä se käsiinsä, lehdessä myös Sorkkarauta edustamassa!

tiistai 15. tammikuuta 2013

MDGAF Happy Hour

Häppärin tiimiä Kontulassa, Porsan pormestari profetoi vieraalla maalla ja ottaa tilanteen haltuun!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Hai Jump # 4 Sorkan haastattelu!


















Uusi Hai Jump- lehti on nyt ilmestynyt ja se sisältää FATin oman toivon, Porsan pormestarin syvääluotavan haastattelun! Salaisuudet tulevat julki ja pakka on auki, lehteä saatavissa esim. hallilta huokeaan hintaan. Toimitus ei ole vielä lehteä saanut käsiinsä, mutta ylläolevista otoksista ainakin alempi löytyy siitä. Alla siis Kumpulaisen kuva Sorkan ss kruuksista, yllä Maturen otos fs noseslidesta, joka ei tällä kertaa päätynyt julkaisuun asti. Siitä sitä voi kuitenkin nyt katsella.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kirjaston kätköistä!










Taas on kaiveltu kovalevyjä, tällä kertaa kätköistä paljastui syksyinen otos Hämeenlinnasta, Drako suorittamassa fs teilistä jotain ulos, Kärpän ottama otos! Itse temppu nähtävissä TOKissa, jos et usko kuvaa todeksi. Toisissa tapahtumissa tänään Lääpä oli taas hallilla, comeback on nyt oikeasti käsillä? Kompliitti hallussa, uuden leffan nimi tiedossa ja vanhat temput tulossa takaisin? Tilannetta tarkkaillaan, mutta manageri on ainakin mielissään asioiden uusista käänteistä.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Kirjaston kätköistä!











Taas on kaiveltu kovalevyä päivitysten puutteessa, tällä kertaa löytyi kesältä kuva Jerestä suorittamassa bs teiliä UJP:ssä, Maturen ottamassa otoksessa. Lääpä nähty eilen hallilla ja uuden leffan nimi on hallussa, siitä lisää myöhemmin kun uuuutiset palaa taas ilmoille.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Potato Wedges - UJP

Potato Wedges - Episode 6 - UJP from Mikko Fincke on Vimeo.

Taas uutta tuotosta, tällä kertaa Karjalainen ja Kiikarikin mukana menossa edustelemassa, ei muuta kuin katsokaahan taas!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa
















5.1.2013 - Partti sai lisämateriaalia tänään, kun kuntoihme Mälli otti kaksi yksittäistä, Drako samat saaliit ja Alfonso vielä yhden lainin tähän päälle! Yli minuutti kertynyt jo materiaalia kaikessa hiljaisuudessa, uusi hallipartti varmasti siis tulossa tänä vuonna.

3.1.2013 - Uuuutiset palaa taas tauolta, sihteeri patisti pojat hommiin ja toimittajien lomat loppuivat. Aihetta uutisointiin syntyi tänään hallilta, sillä uusi hallipätkä eteni tänään mukavasti. Sormundo oli liekeissä ja napsi viisi yksittäistä, Mandoliinon ja Drakon ottaessa päälle vielä yhdet per poika. Uusi kamerakin on testattu ja hyväksi todettu, joten kerrankin toimistolla katsotaam tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Linssiin ei rahaa ole, sillä manalla on putki menossa ja budjettivaje, mutta kenties keväällä sitten. Yllä vielä viime talvinen Maturen otos, Sorkka edustaa Porsaa ja tekee ss kruukedia tuossanoin.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Potato Wedges - Barcelona

Potato Wedges - Episode 5 - BARCELONA from Mikko Fincke on Vimeo.

Siitä taas katselemaan el Kuinkeron uusinta tuotosta, on komiaa jälkeä kyllä!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Popo!










Pormestari edustaa pimeyden keskellä Cubella, kohteena halfcab hiili ja Alfonson otos, varastettu tekijänoikeuksista piittaamatta, haasteet voi jättää toimiston palautelokeroon. Hieno kuva on!

tiistai 1. tammikuuta 2013