sunnuntai 11. elokuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


















11.8.2013 - Kuvaukset jatkuivat tänäänkin, kun sihteeri tutki sääkarttoja ja totesi koko ensi viikoksi sadetta, managerin liikavarvastakin kolotti joten totta sen on oltava. Vaihtoehtoja ei siis ollut, joten lepoakaan ei pyhäpäivänä suotu. Drako jatkui keräilyään, tänään saaliina yksi yksittäinen. Mällikin heräsi ja otti samanmoisen, Maturen sortuessa hinkkaukseen ja laudan katkomiseen. Tätä kirjoittaessa ei ollut vielä Mandoliinon tulos Proskatessa selvillä, mutta mitalia on lupa odottaa. Mokkamasteri on vielä korkkaamatta ja pullat mikrossa, toimistolla puhelin päällä kokoajan, mutta Biggie ei ole saanut vielä tuloksia selville. Mandon sijoituksesta kerrotaan jos kerrottavaa on, eli joskus tuossa noin sitten niin.

10.8.2013 - FAT edusti ympäri Eurooppaa tänään, kun sm-kisat olivat käynnissä pääkaupungissa, kalastus-edustus Norjassa ja muut Porissa. Sorkka selvitti hienosti karsinnat ja pääsi semeihin, muttei koskaan saapunut niihin paikalle, joten kahvit jäi nyt juomatta sitten. Toisaalla tuli sitten paljon tulosta, kun Drako nappasi 420 tourilla 6 klippiä talteen ja Maturekin kolme. Mälli alkoi vasta viimeisellä spotilla herätä, mutta kamerasta loppui akku joten saalis jäi kuntoilijan kohdalla laihaksi. Yllä vielä kuvia tältä päivältä, Maurinho ja Mällindeero kuvaajina niissä niin.

8.8.2013 - Kuvaukset jatkuivat vielä kun kesää on jäljellä ja tulostakin tuli, toisilla paremmin toisilla huonommin. Sorkka otti lainin ja vakuutteli kisakuntoaan päivää ennen itse koitosta ja hyvältä näytti. Maturekin otti lainin, mutta suorittaminen ei ollut kovin vahvaa ja boonuksiinhan se sitten päätyy ellei joskus uudestaan joudu koittamaan. Sorkka herkisteli vielä kunnon kuntokuurilla, joten sihteeri osti jo käteisellä kulmakaupasta uuden Mokkamasterin, pullat ovat vielä pakkasessa odottamassa tuloksia.

Ei kommentteja: