lauantai 18. heinäkuuta 2026

Kirjaston kätköistä!

 

Nyt on melko tuoretta kuvaa, sillä kyseinen tapaus sattui vain alle vuosi sitten! Kaukana ollaan toimiston loiston ajoista, niistä kun tettiläinen faksasi suoraan tapahtumapaikalta managerille uusimmat tiedot ja sihteeri painoi ne lokikirjaan josta toimiston pojat koodasivat ne jo kaiken kansan nähtäville. Ajat muuttuvat ja muuttivat kaiken, tälläistä se nyt on. Yllä kutenkin Dreikin fiftari kovaan kiveen ja tyylikäs laskeutuminen loivaan lattapeltiin. Mauri otti kuvan kyykyssä kykkien kukkien keskellä. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Kirjaston kätköistä!

 

Sihteeri muisti kuukausien jälkeen blogi olemassaolon ja päätti että vielä ei ollut sen aika loppua. Tarina jatkuu kenties ikuisuuksiin asti, ta ainakin niin kauan kuin tettiläinen tätä toimistolla tulee palkatta pyörittämään. Yllä oleva kuva vuoden takaa keväältä, kun Teemu tempaisi svitsinä aitaa päin, mutta vältti sen ja päätyi onnekkaasti ss fs tsinkkiin. Mature lymyili puskissa ja tallensi samalla tämän hienon tilanteen joka tässä on nyt näin nähtävillä. 

Kaupallinen yhteistyö!

 

FAT lanseeraa uudet Pirisen nimikkokarkit kesän kunniaksi! Herkut saapuvat itärajalle aivan juuri, joten Eurooppaa tässä lähdetään valloittamaan. Sihteeri on vielä tällä hetkellä Tallinnassa hieromassa viimeisiä vetoja soppariin, mutta kohta herkkusuut saavat jo näitä maistaa! Seuraavaksi on puheissa Lääpän omat lohen makuiset suklaapallerot ja Henen sienipiiraat, mutta niistä lisää myöhemmin. 

torstai 26. maaliskuuta 2026

FAiT1937











Valtamedia vaikenee, mutta toimiston kanta on pysynyt jo vuosia samana, FAT ei ole kytköksissä rikollisuuteen, eikä johto paljasta nimen salaisuutta milloinkaan. Vain Lääpä yksin tietää vastaukset, joskaan muistamisen kanssa ei ole varmuutta. Joka tapauksessa, tässä tettiläisen tekaisema syväanalyysi joukkueesta, katsotaan tarttuvatko iltapäivälehdet tähän kohuttuun katuhuhuun?

Kirjaston kätköistä!

 



Siinä muutama muisto vuoden takaa, kun kevät teki tuloaan ja pojat olivat t-paita sillan ilman palvelua. Ylemmässä otoksessa Mauri tekee fs slaidia keskeltä pois feikkiin ja Pirilä otti kuvan. Alemmas roolit muuttuivat, sillä Pirinen tekee fs blunttia ja Maurinho väijyy kulman takana. 

perjantai 13. helmikuuta 2026

Kirjaston kätköistä!

 




Siinä muutama lähes uunituore otos, sillä toimistossa on käynnissä ryhtiliike ja tettiläinen päivittelee lähes päivittäin jotain, välillä tätä vanhaa plokiakin. Yllä olevat kuvat ovat tosiaan todellakin tapahtuneet tänä vuonna ja ihan viime aikoina, uskomattoman uskottavaa toimintaa tiimiltä. Ylimmistä kuvista käy selväksi että Pirilä hyppää laatikon päälle ja siitä liikuteltavaa luukkuun, liukuu siinä fs boordia näyttävästi ja kenties vippaa uloskin vielä jotain. Alempana taas toinen Teemu, The Big T, vetää samaisesta setuoists kruuksi pitkällä liu'lla pykälään ja Mature väijyy varjoissa viihtyen ja vaivalloisesti valaisten nämä kuvat kompaktilla kamerallaan.

lauantai 10. tammikuuta 2026

Aikojen takaa

 

Sihteeri vietti vähän pidemmän joululoman ja tettiläinen oli unohtunut kellariin lukkojen taakse kaivelemaan vanhoja arkistoja. Parin kuukauden konttaaminen kannatti ja arkistosta löytyi vanha helmi! OG jäsenet Mature ja Jeeppi Maurinhon kuusivuotias synttäreillä, kenties poikain pappat olivat myös mukana, sillä huhu kertoo Henen ja Lääpän esi-isien aikoinaan perustaneen ryhmän vuonna 1937, mutta sen nyt kaikki tosifanit tiesivät. Muuta raportointia ei joulusta jäänyt, johto vaikenee managerin meiningistä ja Lääpä etsitään edelleen kissan ja koiran avulla. Elokuva tarvitsee uuden nimen, joten kaikki valveutuneet kansalaiset voivat sitä Lääpältä miehen kohdatessaan kysyä. Lupa annettu ja jos löydätte myös Biggien friistailaamasta kuppilan kulmalta, sanokaa että toimistolla kaivataan miestä.