perjantai 31. lokakuuta 2008

Poolside Party at TVO 1.11.2008


Mukana menossa myös Reckless Crew aka Laten toinen bändi!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


29.10.2008 - Mature on ottanut loppukirin ja sai tänäänkin yhden tempun nauhalle, deadlinea uhmaten ja ennen työajan alkamistakin vielä! Myös hallilta tuli muutama temppu, Maturelta kaksi yksittäistä ja Sorkalta kolme! Hallipartti part kuusi siis jo täyttä häkää tekeillä?

28.10.2008 - Deadline lähenee ja taika-aika kestää yhä, tänään Mature matkasi Popon kanssa spotille tietty temppu mielessään, eikä edes raekuuro pysäyttänyt kuvauksia. Jeeppi ja Manageri ovat yhteistuumin pistäneet deadlineksi tämän viikon lopun, eli kiire alkaa tulla jos jotain vielä haluaa nauhalle. Huhujen mukaan editti olisi jo todella pitkällä, jotain partteja jo täysin valmiinakin? Jeesus kieltäytyy kommentoimasta ja pitäytyy luolassaan aina marraskuun loppuun asti. Ensi-ilta päivämääräkin julkistettaneen lähiaikoina?


26.10.2008 - Tänään tuli runsain mitoin hallilta fuutagea ja cube-hallipartti part kutosen teko alkanee jo piakkoin? Sydén, Mandoliino ja Alpou ottivat jokainen jotain ja päivä oli pulkassa. Jotain blogifuutageakin hallilta saatiin, siitä lisää luvassa blogilla myöhemmin?

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Cube-hallipartti part 5

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
25.10.2008 - Taika-aika kävi lähellä katkeamista, mutta Portsa-mainos pelasti kaiken. Deadline paineet painoivat pahasti niskaan ja Mature hyytyi ratkaisevilla hetkillä. Edes Sorkkiksen maaginen minilauta ei auttanut ja setti jäi saamatta. Onko jo liian myöhäistä kuvata? Mitkä ovat Jeepin mietteet asiasta? Meitsur nappaili eilen Drakosta jotain kuvia, niitä nähtävissä myöhemmin? Myös Sorkan napsimia fotoi nähtävissä nyt täältä!

24.10.2008 - Tänään tuli paljon paljon hallifuutagea, kun Drako, Mature ja Jeeppi saivat fuutagea haltuun! Kyllä, Jeeppi nähty siis hallilla true-ug Biggien kanssa! Joukosta puuttuivat enää Late ja Lääpä, mutta heitä ei ikävä kyllä paikalla nähty. Cube-hallipartti part viisi tulossa internetin maailmaan aivan lähiaikoina? Jää nähtäväksi..

torstai 23. lokakuuta 2008

Vanhan ajan fuutagea

video
Fuutagea eth-ajoilta, katsokaahan tuosta ylhäältä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


18.10.2008 - Samu otti muutaman tempun hallilla nauhalle ja varmisti näin omat fuutagensa tulevaan hallipartti part vitoseen! Uhoa löytyy myös jo ensi kesää koskevista suunnitelmista, sillä kesä 2009 on oleva Samun kunnollinen comeback-vuosi sitten Klingonien elokuvien? Mitä Laten mielipiteet mahtavat vaikuttaa tähänä tilanteeseen, sitä emme vielä tiedä. Late on joka tapauksessa lähtemässä noin kuukauden päästä jo perinteiseksi muodustuneelle Aasian-matkalleen! Late on 6,5 viikkoa aivan yksin keskellä ei mitään, varusteenaan ainoastaan yksi ainukainen viinapullo! Kuinka kauan Late sen voimilla jaksaa, se jää nähtäväksi. Uuutisten reportterit seuraavat myös tarkasti miehen matkaa, joten reaaliaikaista päivitystä reissusta silloinkin siis odotettavissa.

17.10.2008 - TPT-dvd:t saapuneet tänään toimistolle ja riemu on sen mukaista! Rekallinen tyhjiä dvd-levyjä tuli siis tänään toimistolle ja manageri alkanee jo piakkoin poltella niihin kokopitkiä tpt-elokuvia? Myös päämajassa tieto otettiin innolla vastaan, ihmisiä oli tullut aina Ukista asti paikalle juhlimaan tapahtunutta tilannetta! Samaan aikaan Jeeppi edioitoi elokuvaa kiivaaseen tahtiin ja uusia partteja valmistuu lähes päivittäin. Milloin on ensi-ilta? Sitä tietoa pantataan Portsassakin vielä hetki, mutta ei menee enää kauaa kunnes savupilvi rauhoittuu ja asiat tulevat ihmisten tietoisuuksiin.
Sitä sitten odotellessa.

torstai 16. lokakuuta 2008

Turkulaisia Lohjalla asti käymässä


(johto.huom.linkki pöllitty aa el kuinkelta)

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


14.10.2008 - Drako palasi tänään pelikentille ja pelasti heti taika-ajan ottamalla lakeimman laininsa ikinä nauhalle! Toimistolla oltiin syystäkin tyytyväisiä ja huhujen mukaan Pojunkin partti on jo pitkällä edittipöydällä. Ainoastaan friends-partti, Maturen ja Sorkan partit ovat alkamista vaille, joten hyvin Jeesus ehtii editoimaan ennen ensi-iltaa. Milloin on ensi-ilta? Toimistolla vaietaan vielä tästä suuresta salaisuudesta, mutta se lähenee jokatapauksessa hetki hetkeltä. Milloin ensi-ilta julkistetaan, siitä ei vielä päämajassakaan ole mitään tietoa. Mutta lähesvarmaa tietoa on se, että Sorkkis olisi palannut takaisin Portsan pimeille kujille. Elämä Staadissa ei ollutkaan miehen mieleen ja paluu Portsaan oli näin ollen luonnollinen vaihtoehto. Milloin mies keikkaa itselleen uuden laudan, siitä ei ole ollut puhetta viime aikoina juuri lainkaan.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


12.10.2008 - Taika-aika jatkuu vielä ja deadlineenkin on vielä hetkinen aikaa. Jepa ja Matu painelivat pitkin Portsan huudeja ja saivat kumpainenkin jotain nauhallekkin. Jeeppi otti kolme yksittäistä ja Maturekin yhden yksittäisen. Mature myös osti käytetyn koslan, samalta välittäjältä, jolta Jeepikin taannoin hommasi oman tpt-autonsa. Milloin Henen perhepaku vaihtaa rekkaria? Samaan aikaan Popo on yhä Hellsingissä, eikä miehellä ole varaa tulla takaisin Turkuun. Varmaa ei ole siis mikään ja saattahan olla että Sorkkis on pian jo virallisesti kirjoilla pääkaupungissa? Vai vetääkö veri sittenkin takaisin niin tuttuun ja turvalliseen Portsaan?

11.10.2008 - Hallifuutagea tuli tänään runsain mitoin, kun Drako ja Porkkala ottivat temppuja haltuun. Sade ajoi poikaset cubelle ja tulosta tuli. Hallipartti part viisi on siis jo tekeillä ja tulossa takuuvarmasti ennen vuodenvaihdetta? Koska tulee Lääpän ensimmäiset hallijutut, se jää nähtäväksi. Myöhemmin illalla Samu nähtiin päämajassa tilaamassa Patterihaka-spesiaalia, epäselväksi jäi vain se, mikä oli kyseinen spesiaali. Myös Portsa-special on olemassa, mutta Mature ei tohtinut tätä kuitenkaan tilata. Jeesus nähtiin myös päämajassa, muuta tietoa miehen tekemisistä ei sitten tältä illalta olekkaan.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
8.10.2008 - Taika-aika ja Jeepin loppukiri jatkuivat, kun mies sai yhden lainin ja yhden yksittäisen. Partti alkaa olemaan jo pikkuhiljaa kasassa ja kassassa? Myös Mature sai tänään yhden yksittäisen, mutta pimeys nielaisi fuutagen osaksi. Nyt onkin epäselvää voiko temppua käyttää lainkaan. Sorkkis on samaan aikaan Hellsingissä edustelemassa ja ottamassa vikoja juttuja haltuun. Huhujen mukaan miehellä ei ole kuitenkaan lautaa edes mukana, joten fuutaget saattavat hieman hyytyä? Myös Hene nähty tänään työelämän parissa, mies toimii nimittäin Stokkkmannin myyjänä hulluilla päivillä. Etsikää Hene käsiinne ja vaatikaa alennuksia väkipakolla?

7.10.2008 - Taika-aika jatkui tänään kun Jepa ja Mature saivat molemmat yhden lainin mieheen. Loppukiri on huimaa ja deadline painaa päälle, managerikin huohottaa jo niskassa ja toimistolla paineet kasaantuvat. Leffa on kuitenkin jo Jepanderin edittipöydällä ja flow-partti jo hienosäätöä vailla valmis! Vielä on aikaa ulkona kuvata, saisikohan Lääpältäkin vielä jotain tänä vuonna? Yllä vielä selvää blogifuutagea viime kertaisilta sessioilta.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


4.10.2008 - Taika-aika sai tänään jatkoa ulkofuutageiden merkeissä pienen tauon jälkeen. Sorkkis sai muutaman yksittäisen nauhalle, Jepa yhden lainin ja Narri lähemmäs kaksi minuuttia fuutagea. Muutaman lainintapaisen, pari hämmeriä ja pari tsillailua, joten kaikesta päätellen päivä oli pitkästä aikaa menestys. Niin voisi luulla, mutta totuus on toinen, sillä Jepan ja Sorkan laudat poikkesivat kesken kriittisten suoritusten, joten saldo olisi voinut olla parempikin. Yllä muutama Maturen nappaama kuva sessioista, myös blogifuutagea päivästä luvassa myöhemmin. Illalla joukkuelaisia nähtiinkin sitten sankoin joukoin Turun ilta-elämässä, päämaja oli kuitenkin koskematon tänään. Late, Hene, Mature, Biggie ja Jepa nähty juhlistamassa kohta koittavaa TPT:n deadlinea, Sorkkista ja Samua ei sen sijaan paikalla näkynyt. Huhu kertookin Samun saunaillasta Esan kanssa, mikä on totuus tässä asiassa? Oliko Sormunen töissä eilen? Vastauksia vaille jäätiin jälleen kerran, ja toimistolla riittää kiirettä.

3.10.2008 - Mature sai vuoden ensimmäisen hallijuttunsa tekeillä olevaan hallipartti part vitoseen, muuta tänään ei tapahtunutkaan, eli ei muuta mainittavaa päivästä.

torstai 2. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
2.10.2008 - Sade on katkaissut elokuvan kuvaukset viime hetkillä ennen deadlinea ja paniikki kasvaa toimistollakin koko ajan pikkuhiljaa. Milloin pääsee seuraavaksi ulos ja antaakohan chief in editor aka Jeesus enää kuvata edes ainuttaakaan juttua, mikään ei ole tällä hetkellä varmaa. Yllätyksiäkin riittää, sillä villien huhujen mukaan Sorkkarauta Sormunen olisi nähty tänään työkkärissä, etsimässä niitä työpaikkoja. Tarina ei kerro miten miehen kävi, mutta päämajassa mies kuitenkin illalla nähdään. Ei muuta uutisoitavaa tällä erää.

30.9.2008 - Jeeppi piti taika-ajan jälleen elossa, tälläkin kertaa päivän saldona oli yksi ainokainen yksittäinen. Jeepillä riittää muutenkin kiireitä, sillä poikamiesboksi on ruokottomassa kunnossa ja elokuvaakin pitäisi editoida. Flow-partti jo huhujen mukaan pitkällä ja muitakin pätkiä valmistellaan koko ajan kaikessa rauhassa. Yllä eräs epäonninen laini Maturelta, ylijäämiä saattaa tippua lisää minähetkinä tahansa. Jotain puhetta on ollut jostain jämäpätkästäkin vielä, mutta siitä lisää kun aika on sopiva.