sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kirjaston kätköistä!

Uuuutiset on taas viettänyt viikoloppua ties missä päin kuppiloita eikä laudoista ole ollut tietoakaan. Huomenna taas paluu arkeen ja TKT:n kuvauksiin, jos säät sen sallivat. Drakokin on palannut etelänmatkoiltaan takaisin kylmään Pohjolaan, joten reidet on jo valmiiksi lämmitelty spotteja varten. Sihteeri käski taas päivittämään jotain turhaa, joten oli aika käydä taas kovalevyn kätköissä. Tällä erää sieltä löytyi Maturen keväinen otos Kiiskilästä tekemässä bs teilslidetystä nyt jo tuhotulla Turkulonetalla. RIP Turkuloneta.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

26.6.2014 - Sade oli jälleen katkaista sessiot, mutta pilvet väistyivät ja kadut kuivuivat. Fuutagea tuli tänään Mandolta muutamat yksittäiset, mutta myös muuta tapahtumaa oli tarjolla. Sormunen otti lainin aa El Kvinkeroksen tulevaan tuotokseen, sekä Miika tuhosi kaiken mitä oli näköpiirissä. Yllä eräs Maturen ottama flippiotos Miikasta, #potato3 tekeillä!

23.6.2014 - Karmundo ja Maurinho olivat palautuneet juhannuksesta ja lähtivät harjoittamaan managerin määräämiä kertausharjoituksia laudan kera. Sade meinasi kuitenkin katkaista aikeet, kunnes sopiva spotti löytyi ja tulosta alkoi tulla. Kare otti kerralla kunnon saaliin, laini ja kaksi yksittäistä ja Maturekin siihen päälle vielä lainin ja yhden yksilön! Kova saldo siis sadepäiväksi, sihteerikin joutui tähän toteamukseen myöntymään. Muita jäseniä ei ole juhannuksen jälkeen nähty, huhujen mukaan Lima ja Late ovat viettäneet intiimiä juhlaa syrjäisessä saaristossa, mutta todisteita tästä ei saatu.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

perjantai 20. kesäkuuta 2014

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mälli TJ0!

FATin kuntojoukkueen kunniapuheenjohtaja Jukka Keho Koskinen vapautuu tänään valtion palveluksesta täysin velvoitteensa suorittaneena! Johto onnittelee miestä ja kehoittaa vaikkapa katsomaan Mällin ETM- partin remixin tuosta ylhäältä näin juhlan kunniaksi.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

17.6.2014 - Sade katkaisi sessiot lopulta tylysti, mutta yksi klippi lisättiin silti taulukon pohijlle. Sormunen otti sateesta huolimatta tempun nauhalle ja matka kohti kotia alkoi. Karekin kävi jälkikasvuineen paikalla, mutta Pertulta ei vielä saatu temppua nauhalle. Portsassa ei taaskaan uskaltanut sataa, vaikka muualla kyllä. Ei muuta tältä erää.

16.6.2014 - Kranaattikompanian priimus kersantti Koskinen oli viimeistä kertaa vapailla armeijan harmaista ja otti kaiken ilon irti. TJ4 aka torstaina loppuu ja Mälli on valmis puolustamaan maatamme henkensä kaupalla FATin sivareiden sippailessa siideriä puistossa sihteerin polttaessa viimeistä sikaria viiksiensä välistä. Tänään oli kuitenkin lautailupäivä ja melko hyvä saldo lopulta tulikin! Mälli hoiti hommat kotiin, tuloksena yksi laini ja pari yksittäistä. Partti on jo lähes kasassa vain viikonloppujen avulla, toimistolla ollaan tähän tuotteliaisuuteen erittäin tyytyväisiä. Maturekin otti vielä päivän päätteeksi yhden yksittäisen, joten taika-aika jatkui jälleen. Yllä vielä otos tältä päivältä, Mälli tekee fs rokkari transferia bonkin kautta Maturen maatessa mahallaan auton vieressä kuumalla asfaltilla.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Liiton sessiot!

Keskiviikkona pidettiin Varvintorilla skedetysliiton iltasessiot ja kevyttä kisailua. FAT edusti paikalla, vaikkei Kultaranne saapunut taaskaan tarkoitetuille pelipaikoille. Mature söi makkaraa kun muut rullasivat ympäri toria. Yllä muutama Karpogramin otos, Miikan pieni ollie ja Sormusen siirtymä kaaresta kaareen. (Johto.huom. kuvat varastettu HangUpista ilman lupia.)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

11.6.2014 - Popo päätti painikisojen jälkeen panostaa taas lautailuun, sillä kultamitali ja kakkukahvit jäivät haaveiksi. Tänään tuotti kuitenkin tulosta laudan kanssa työskentely, siitä todisteena muutamat klipit ja dominointia Varvin sessioissa. Jotain hienoa kuvaa sieltäkin varmasti myöhemmin muiden toimesta luvassa, mutta yllä olevassa kuvassa näette Pormestarin rantautuneen rahvaan sekaan og- lähiöön. Maurinho tallentaa ja Sorkka heittää fs kruuksia, gangsta rap made me do it- hengessä näin ikään.

7.6.2014 - Korpraali Koskinen oli saanut jälleen kuntoisuuslomia armysta ja tuli ottamaan fuutaget ja tonnikalat haltuun. Saldona yksi laini tänään, enemmänkin olisi saattanut tarttua, mutta laakeririkko epäonnisesti käänsi tilanteet nyt näin. Maturekin oli taas vedossa ja otti lainin nauhalle, luottokuvaaja Pojon taltioidessa tilanteet tarkasti. Terokin koitti vielä saada aikaiseksi lainin, mutta hermojen kiristyminen äärimmilleen pilasi tällä kertaa ne koitokset. Fuutagea kuitenkin siis taas tuli ja TKT on jo vakaalla mallilla. Ensi-iltaa aletaan jo aivan näillä näppäimillä toimistolla suunnittelemaan, jotta on sitten jotain mitä hehkuttaa. Tarkkailkaa kanavia.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

5.6.2014 - Sormunenkin saapui pienen ulkomaanmatkan jälkeen takaisin laudan päälle ja tulosta tuli. Popo otti yhden yksittäisen tai yhden lainin, riippunee elokuvan leikkaajan mielipiteestä. Maturekin otti yhden pitkään mietityn klipin talteen ja kaikki olivat tyytyväisiä. Myöhemmin Maurinho nappasi myös yhden klipponin El Kvinkeroksen tulevaan tekeleeseen, jäsen Karjalainen otti myös muutamat ja siltä suunnalta parttia varmasti tulossa. Manan on nyt kuumotettava Karmundo myös kuvaamaan TKT:hen, ensimmäinen oma partti sitten vuoden 2010 on toimiston toivelistalla Lääpän comebackin jälkeen toisena.

4.6.2014 - Kolmas päivä ja jälleen fuutagea! Tällä kertaa Drako ja Mature ottivat molemmat yhdet yksittäiset, joten viime aikojen saldo jopa tuplaantui. Maturen klipin loppusijoituspaikkaa tosin vielä harkitaan, kenties se päätyy blogin puolelle julkistettavaksi, tai jää ikuiseen unholaan. Drako otti kuitenkin kelpo materiaalin, joten managerin oli myönnyttävä jälleen. Yllä vielä Maturen otos Drakkkesta liuttumassa bs teiliä satorispotilla. Ei muuta.

3.6.2014 - Toinen päivä putkeen fuutagea on jo lähes harvinaisuus näinä aikoina. Tänäänkin saldoksi jäi yksi yksittäinen, kun Rikke otti kelpo klipin ennen sateen saapumista. Manan ostama sadetutka ei siis täysin toimi, sillä temppulistat oli toimitettu, eikä sateesta mainittu sanaakaan excel- taulukossa.

2.6.2014 - Pitkä fuutagetauko katkesi vihdoin, kun kelit alkoivat taas kelvata jäsenille ja managerikin kuumotteli jo takaisin töihin. Drako testaili uusia paikkauksia ja otti yhden yksittäisen, muutamasta eri kuvakulmastakin vielä. Sihteeri ei ollut saldoon tyytyväinen, mutta hyväksyi sen sentään selittelyjen jälkeen. Muuta ei tänään tullut, mutta TKT:n kuvaukset ovat taas näin ollen käynnissä pienen tauon jälkeen. Milloin el Kiikaros uskaltautuu ulkoilmaan? Huhujen mukaan Samu jo nähty stadionilla shortseissa, joko ilman lämpötilaluokitus alkaa olemaan sitä luokkaa että laudan päällekkin päästäisiin? Tilannetta seurataan päämajan nurkkapöydästä kahvia siemailen.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Mandoliino maailmalla

Miika varastamassa showta Peruksen tourilla, Berliinissä tällä erää. Euroopan valloitus siis jatkuu, vaikkei mana enää maksakkaan lentolippuja Amsterdamiin. Ylhäältä voitte nähdä Miikan ja muiden toimintaa siis, ei muuta kuin katsomaan. (Johto.huom. linkki varastettu netistä.)