torstai 30. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


30.4.2009 - Hyvää vappua!

29.4.2009 - Taika jatkui taas vaivoin, mutta salon oma viikinki Tony Halme otti yhden yksittäisen ja näin toimistolla kilisteltiin taas kuppia. Mature otti loukkaantumisen haltuun, sillä miehen ranne meni lähes käyttökelvottomaksi vaarattoman näköisessä tilanteessa. Manageri on tällä hetkellä Helsingissä hoitamassa käytännön asioita, joten Matun lääkärikäyntiin ei rahaa riittänyt. No, kaipa se siitä parin päivän huililla taas kuntoutuu? Kuvia päivän tapahtumista voi nähdä täältä.

28.4.2009 - Tänään tuli taas fuutagea ja epäonnistumisia, eli melkoinen koettelemusten päivä kaikenkaikkiaan. Mature sai yhden yksittäisen ja Limberg myös yhden, mutta muutama juttu jäi Lintseylla varmasti hampaankoloon, kuten päivän päättänyt loukkaantuminen. Jere nähtiin tänään muiden mukana mestoilla, mutta temppuja ei vielä nauhalle kuitenkaan tarttunut. Comeback on siis hänelläkin käynnissä ja se on hieno asia! Päivän kuvasaldoja voi luonnollisesti tarkastaa Portsa-newsilta, eli täältä.

27.4.2009 - Taika-aika jatkui taas pienten vastoinkäymisten saattelemana, mutta jatkui sentään kaikki tyyni. Robo kunnostautui tänään ja sai kaksi hieman kyseenalaista lainia, mutta myös yhden yksittäisen, ennen kuin paluu armeijaan oli tosiasia. Toimistolla oltiin kuitenkin tyytyväisiä päivän antiin, joten ei siitä sen enempää. Ylhäällä pari kuvaa tältä päivältä, katsokaahan niitä tuosta ruudun ylälaidalta.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Alley Gods haastis uudesta Hangupista!


"Laten bändin" aka Alley Godsin haastattelua ghettolaadulla suoraan uudesta hangupista kopioituna! Siitä voitte helposti lukea bändiläisten kuulumiset, sekä Laten suuret suunnitelmat tulevasta maailmankiertueesta, managerin maksamilla markoilla tottakai. Ei muuta kuin lukemaan!
(Johto.huom. klikatkaa kuvaa isommaksi, helpottaa huomattavasti lukemisnautintoa.)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
24.4.2009 - Aika, jota taiaksi on toimistolla kutsuttu, jatkui taas tänään. Mature ja Biggie menivät jo aamuvarhain kaksin vain spoteille ja tulosta tuli. Mature otti jälleen yhden yksittäisen ja Big kuvasi ehkä elämänsä ensimmäisen kerran. Manageri antoi kuitenkin kiitokset Notoriouksen kuvauksille ja kaikki olivat hyvillä mielin. Samaan aikaan Jeesus on ottanut päämajaan yhteyttä kirjekyyhkysten kätevällä käytöllä. Elämä Thaimaassa on kuulemma huoletonta ja hulvatonta, mutta kotikonetta alkaa olla jo hieman ikävä. Rahaa ei ole tuhlattu eikä laittomuuksiin sotkeuduttu, ja elämä hymyilee helteisenä. Kolmas päivä putkeen pelkästään riippumatossa vietettynä ja skeittiurasta ei enää muistoakaan. Lämpö on tehny myös raivolle hyvää, sillä takaisin Suomeen on palaamassa seestynyt Jepakko. Paluun aikaa ei kuitenkaan kukaan tiedä, mutta aiheeseen palataan totutun mukaan tilanteen niin tarvitessa.

22.4.2009 - Taika-aika jatkui taas niukin naukin, tällä kertaa kameran edessä heilui onnekkaasti Mature. Manageri hommasi joukkueelle uuden kamerankin ja sitä tänään testailtiin. Myös Popo on hoitanut itselleen kuvausvälineitä, järjestelmäkameran tosin. Popon uusia otoksia tämän päivän sessioilta voi luonnollisesti katsoa Portsa-blogista, eli siis täältä. Myös jotain random-fuutageja voi koittaa kytätä tuosta ylhäältä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


21.4.2009 - Biggie oli jälleen rullaamassa ja jälleen samalla kohtalonspotilla kuin aiemminkin, ja jälleen kunnon fuutaget jäivät haaveeksi. Jotain kuitenkin tuli joka lasketaan ja näin taika pysyi yhä vaivoin elossa. Kevään huikea fuutagesuma on vähitellen taantumassa peruskuvailukesäksi, eikä fuutagea enää niin vain tulekkaan. Hene ei tänään paikalle tullut, sillä miehen jälkikasvu vietti tänään syntymäpäiviään! Johdolta ja jäseniltä lämpimät onnittelut koko Viitakosken perheelle!

20.4.2009 - FAT täyttää tänään jo 72 vuotta, mutta siitä olikin jo ilmoitus blogissa aiemmin. Fuutageakin tuli tänään juhlapäivän kunniaksi, kun Ruuben otti kaksi mainiota yksittäistä ja päivä oli paketissa. Myöhemmin manageros koitti turhaan tavoitella Jeesusta syväluotavaan haastatteluun, mutta haaveksihan se jäi. Jeesus on paennut vuorille eikä vastaa puhelimeen, joten mitään tietoa miehestä ei tällä erää saada. Joko kaikki rahat tuhlattu laittomin keinoin ja Laosin likainen alamaailma otettu haltuun? Onko Lääpä löytynyt viidakonsiimeksistä, vai oliko kaikki pelkkää huhua? Onko Viitakosken perhepaku vielä rajan takana täynnä rahaa, vai joko tulli on päässyt perille bisneksistä? Uuuutiset seuraa tilannetta tarkasti mantereiden välillä ja raportoi heti kun asiasta saadaan jotain varmaa tietoa.

18.4.2009 - Taika-aika jatkui vaivoin tänään, kun Biggie ja Mature kolusivat katuja kaksin vain. Biggie otti yhden yksittäisen nauhalle, mutta hommat eivät menneet aivan toivotulla tavalla ja fuutagea tuskin Fypissä ainakaan nähtänee. Positiivista on kuitenkin se, että Biggie on palannut pelikentille jäädäkseen ja toimistollakin toiveet ovat korkealla miehen suhteen. Myöhemmin illalla pojat viettivät miesten iltamaa ja juhlistivat siinä samalla Fatin tulevia syntymäpäiviäkin. Kuvia ylhäällä, ei muuta.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Todellista Pojan Tuuria - Flow


Siitä Fatin vuosipäivän, eli synttäreiden, kunniaksi flow-parttia TPT-elokuvasta! FAT täyttää tänään jo 72 vuotta ja perinteet elävät yhä vahvoina jäsenten keskuudessa. Viime viikonloppu vietettiinkin syntymäpäiviä juhlistaen, mutta ei siitä sen enempää. Lahjana muille siis kyseinen pätkä, voitte vielä valita kummasta pelaajasta sen haluatte katsoa!

Todellista Pojan Tuuria - Flow from fatinjohto on Vimeo.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Alley Gods at Oranssi tänään!


Alley Gods tänään at Oranssi eli at Helsinki eli at Staaadi! Mainetta ja kunnia luvassa roppakaupalla, myös känniLate nähtänee tänään lauteilla? Uuutiset elää epätietoisuuden vallassa, koska manageri ei maksanut reportterien matkoja paikanpäälle. Kaikki perustuu siis täysin epämääräisiin faktapohjaisiin olettamuksiin, joita joku voisi toki todeksikin luulla.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

video
15.4.2009 - Kuvaukset edistyvät ilman Jeesustakin, tänään Mature otti lainin ja kasvatti jo omaa kuvaussaldoaan melkoiseksi. Vuoden toinen laini jo tässä vaiheessa on enemmän kuin edes Popo pojalta odotti, sillä viime vuonna Tuire sai ensimmäiset laininsa vasta elokuun aikoihin. Myös Late nähtiin tänään ensimmäistä kertaa ulkona, väärällä laudalla tosin. Ladros oli potkutellut paikalle liian pitkällä laudalla, eikä temppuilusta tullut tällä kertaa mitään. Hyvä merkki kuitenkin on, että true-ug jäseniä nähdään jo näin varhaisessa vaiheessa kiertämässä katuja. Koska Samu saatana saapuu pelipaikoille, entä itse Haavimami? Myös Teemusta ei ole hetkeen kuulunut mitään, veikö Staadi ja sivari miehen mennessään? Milloin manageri mahtaa saada ensimmäiset temppunsa nauhalle? Onko Jeesus jo matkakohteessaan, vai veikö Lääpä sittenkin Jepan rajan yli yön pimeyden turvin? Seuraava matkakohde Mongolia, maksaako manageri vielä senkin? Milloin muut saavat manalta massia? Kysymysten keskellä uuuutiset vaikenevat.

14.4.2009 - FYP etenee melkein jo edellä aikataulua, sillä tänäänkin fuutagea vain tuli. Pojo otti vuoden ensimmäisen laininsa nauhalle ja kokopitkäpätkä on yhä haaveissa. Myös Biggie nähtiin jälleen ulkona haistelemassa harmaata säätä, mutta fuutagea mies ei tänään kuitenkaan saanut. Lähes kaikki jäsenet ovat jo jotain saaneet, mutta Samun ja Laten osuutta asiaan saadaan vielä odotella. Samaan aikaan kaikessa hiljaisuudessa Jeeppi on paennut maasta ja lähtenyt lepolomalle rentouttamaan raivonpurkauksiaan. Mies on salaa seurakunnalta matkannut suoraan Thaimaahan, eikä paluusta ole vielä tietoa. Manageri maksaa matkat, mutta odottaa myös samalla Lääpän löytymistä Laosista. Miten Bangkokin mellakoiden käy, kun itse Jeesus saapuu lomakohteeseen? Ylen uutisissa asiaa ei ole vielä mitenkään noteerattu, mutta blogin lukijat kuulevatkin kaiken aina ensin. Fatin uuuutiset seuraa tiivisti Jepanskin Thaimaan seikkailua, ja onpahan vapahtaja itsekkin uhonnut päivittävänsä lomatietoja suoraan paratiisista. Ehtiikö Jepa vielä ottamaan partin itse elokuvaan vai viekö halvat houkutukset herran hiljalleen? Sotkeutuuko hän hämäräbisneksiin heti kun pääsee kotomaan rajojen ulkopuolelle? Miten Henen perhepakettiauto liittyy tähän sekavaan kuvioon? Tätä tiukkaa thaimaa-tilannetta tarkkaillaan tulevaisuudessa erittäin tiiviisti. Uuusia uutisia aiheen tiimoilta on siis luvassa.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


12.4.2009 - Taika jatkui ja fuutagea tuli, ei kylläkään kovin toivotunlaista tosin. Lintsey otti fuutagea haltuun, mutta hiuksenhienot hidastukset ländeissä päättivät pilata tänään kaiken. Myös Mature sai jotain, mutta tempaus ei ollutkaan aivan toivotunlainen, joten blogiinhan se varmasti päätynee? Epäonni jatkui myös tänään, kun Hene koki välinerikon. Miehen rengas karkasi omille teilleen ja jäikin random parkkipaikan ovien taakse. Vielä muutamat pannut Maturen lainalaudalla ja päivä oli paketissa. Myöhemmin illalla Late esitteli managerin Jeepille ostamaa editointiluolaa ja Karjis tanssia teknoa ottaen koko tanssilavan täydellisesti haltuunsa. Kuvamateriaalia luvassa lähiaikoina?

9.4.2009 - Taika-aika kävi tänään todella lähellä katkeamista, vieläpä melkein Jeesuksen kuolinpäivänä, mutta lautarikko muutti kaiken ja teknikaalisten tekijöiden ansiosta taika jatkui täpärästi. Päivästä ei kyllä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa, paitsi Mature ohitti kokeneen rajapyykin ja täytti tänään 21v! Manageri ja toimisto onnittelivat miestä ja illalla päämajassa otettiinkin juomaa mieheen. Se ei kuitenkaan poistanut Jeepin päivän pettymystä ja mies alkoikin jo miettiä mielessä siintävää hermo/lepo-lomaa. Siitä asiasta kuitenkin lisää myöhemmässä vaiheessa?

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Jälleen lisäys juniorijoukkueeseen!

video
Joukkueeseen jälleen juniorilisäys, tällä kertaa turun hapokkain kemikaalimies/vampyyri Lintsey Robertson! Hiilejä tippuu ties milloin missäkin spotilla ja partti on jo periaatteessa kuvattu? FYPiin yhteispartti Pojon kanssa, sellaiset on suunnitelmat managerin mielenkiintoisessa mielessä, miten taas toteutuksen käy, se säilynee arvoituksena. Saas nähdä miten käy, mutta totuus tässäkin asiassa on se, että Limbärg on nyt tuhdisti juniorijoukkueessa! Koska ensimmäiset fuutaget elokuvaan, sitä tässä toimistollakin kiihkeästi odotellaan. Manageri solmi sopimukset salaa Robertsonilta ja tarrapalkalla tästä eteenpäin jatketaan, se kuitenkin taitanee kelvata Limbergille. FYP coming soooon? Muistakaa myös tarkkailla miehen blogia, siihen löytynee osoite tästä! (johto.huom. lintseyn blogi meni konkurssiin, comebackia ja uutta nousua odotellessa.)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


8.4.2009 - FYP on vahvasti käynnissä ja taas tuli runsaasti sekalaista fuutagea ulkoilman ohjaamilta poikasilta. Mature sai tänään vuoden ensimmäisen laininsa ja siihen päälle vielä yhden yksittäisen, joten partti on jo hyvässä vauhdissa tässä vaiheessa kautta. Hene epäonnistui tänään paineiden alla, mutta paikoille palataan varmasti vielä korjaamaan kultaiset fuutaget parempaan talteen. Myös Lintsey sai jotain sekoilua nauhalle, ja Jussi Puukonpoika otti muikeat kaksi temppua nauhalle akun loppumisen aiheuttamista paineista huolimatta. Huomenna sataa joten nauttikaahan kaikki Popon tavoin rauhallisesta pääsiäisen vietosta!

7.4.2009 - Taika-aika jatkui taas tänään takuulla, tällä erää ratkaisijan roolin otti huiskeille harteilleen Jeesus, joka saikin tänään kaksi yksittäistä. Myös Big nähtiin rullaamassa ulkona, toista kertaa putkeen tällä viikolla! Rullausputki on alkanut eikä sitä nyt hevillä katkaista, ehkä hiphopin kuuntelulla kylläkin?

6.4.2009 - Taika-aika on palannut takuuvarmasti raiteilleen, sillä fuutagea vain tulee. Tänään sitä saivat Mature, Jepanski ja BIGGIE! Biggie otti ensimmäiset ulkofuutagensa sitten kultaisen kesän 2006, joten enää ei tarvitse kainolla muistella niitäkään kuvauksia. Uudet tuulet siis puhaltavat ja hulluimat veikkaavat jopa Bigille omaa partti 4 vuoden tauon jälkeen! Manageri kuitenkin toppuuttelee vielä varomasta liikaa, sillä puistokesä on vasta aluillaan ja hurjat houkutukset saattavat syöstä pojan pois pelikentiltä. No, toivottavasti niin ei käy, sillä FYP coming soooon?

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


5.4.2009 - Sade laantui ja heti tuli taas ulkofuutagea runsain mitoin, FYPin kuvaukset ovat siis jo täydessä käynnissä ja jotkut joukkuelaisista ehkä koko ajan kännissä? Vanhan kaartin kokenut kultapoika Viitakoskikin palasi tänään yllättäen areenoille ja otti heti lainakengillä muutaman jutun nauhalle! Myös Pojo, Mature ja Jepanski saivat kaikki jotain, joten päivä oli ilmiselvä menestys. Limberg oli joukosta ainut jolta ei temppuja tullut, mutta myöhemmin illalla Lintsey teki merkittävän teon tietokoneellaan ja perusti itselleen blogin! Lintseyn farmaseutti-neuvoja voi käydä tarkastelemssa tasaisin väliajoin tästä!

3.4.2009 - Samu on ottanut ison riskin elämässään ja muuttanut pois Patterihaan perukoilta, suoraan kaupungin toiselle laidalle! Aivan sattumalta asunto on lähes näköetäisyydellä Laten uuteen kämppään, joten jotain häikkää tässä nyt on? Vanha suolako se janottaa tai mitä? Joukkueen sisällä kuitenkin supistaan toiveikkaina Laten ja Samun yhteenpaluusta, olihan heidän rakkaustarinansa yksi vuosisadan sensaatioista. Ehkä Samu tapaa Laten sattumalta kaupassa ja kohtalo puuttuu peliin, näin ainakin toivotaan.

2.4.2009 - FYP ja taika-aika ovat kovassa nousussa, sillä tänäänkin tuli fuutagea surkeista olosuhteista huolimatta. Jeeppi otti yhden yksittäisen ja päivä oli paketissa. Myös true-ug Biggie nähtiin ulkona laudan päällä, ensimmäisen kerran sitten kultaisen kesän 2006! Voiko comebackista enään puhua, sitä ei kukaan tiedä, mutta toivot ovat korkealla oman partin suhteen. Biggiehän on viimeksi saanut kuvattua oman yksittäisen pätkän vuoden 2004 tuotokseen Pasi ja Näädät, sen jälkeen miehellä on ollut tiukka on/off suhde lautailuun. Nyt ovat toimistolla kuitenkin toiveet nousussa ja managerikin aikoo kantaa kortensa kekoon. Aika näyttää miten hommat sitten hoituvat loppujen lopuksi.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Ulkona sataa, suuntaa siis hallille?




Siitä todella random kuvia hallilta, ei muuta. Uuuutiset palaa taas tauoltaan sateen raivon laannuttua. Siihen asti siis kuulemiin, mutta ei näkemiin?

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa



1.4.2009 - Taika-aika on taas käynnissä oikein kunnolla, sillä aina sitä fuutagea vain sattuu tulemaan. Tänään siitä piti huoleen jälleen Popo, kun yksi yksittäinen tuli nauhalle ja Portsan Pormestari oli tähän saldoon tyytyväinen. Huhupuheiden mukaan myös Sorkan oma elokuva etenee tarkasti aika-taulussa, mutta täysin tutkan ulkopuolella. Kyllä Sorkka silti aina yhden partin Fyppiinkiin saa, tai miten?

31.3.2009 - Fypin teko on alkanut jo toden teolla ja taika-aikaakin haetaan taas tasaisen tarkasti takaisin. Tänään aika sai jatkoa, sillä Mature, Sorkkis ja Pojo saivat kaikki jotain ja päivä oli pulkassa jo ennen puoltayötä. Sorkkarauta-mobiili käynnistyi jo kolmen aikaan ja loppupäivä menikin lähinnä kruisailessa. Mature ja Sorkkis keräävät fuutagea Portsan perukoilla jo kuin viimeistä päivää, milloin muutkin heräävät samaan taisteluhenkeen? Mature koki samalla myös kesäkauden ensimmäisen loukkaantumisensa, sillä miehen nilkka meni hieman. Aika näyttää mikä on loukkaantumisen laita, manageri päätti olla tällä erää kommentoimatta asiaa. Toimistolla odotetaan kuitenkin tällä hetkellä etenkin Jeepin ensimmäistä pyrähdystä pelikentille, mutta rankka työ vaatii rankat huvit, eikä Jeesusta olla taas hetken rullimassa nähtykkään. Myös Late puolustautuu samalla motolla ja päämaja onkin jo kuin miehen toinen koti tänäpäivänä. Koska miehet kunnostautuvat? Taas nostetaan kysymyksiä ilmoille oikein tosissaan.
video