torstai 23. syyskuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


23.9.2010 - Portsan pojat olivat tänään syvillä vesillä ja spottivalinnat pettivätkin jälleen. Samu istui autossa turvavyö tiukasti kiinni katsomassa kun Mature ja Sorkka koittivat saada temppuja päälle. Tulostakin tuli, sillä Maurizio otti yhden lainin ja Sorkka yhden yksittäisen. Molemmilta jäi kuitenkin vielä jotain kesken, eli paluu Turun ankeimmalle spotille saattaa olla vielä edessä. Toivottavasti silloin taistelut voitetaan, sillä tänään oli vähän niin ja näin. Mature, joka juuri parantui viime loukkaantumisestaan, onnistui vielä rässimään varpaansa hajalle, joten päivän saldo ei ollut niin kovin mairitteleva.

22.9.2010 - Sihteeri on patistellut poikia pois päämajasta ja ottamaan vielä niitä viimeisiä fuutageja haltuun ja tänäänhän niitä tuli! Jeeppi otti viimeinkin kauan kaivatun laininsa pois kuljeksimasta ja homma oli selvä, leffaan kelpaava laini tuli. Myös Joe otti erään kokeneen sarjan, joten spotti ei tuottanutkaan tällä kertaa pettymystä. Pojokin raastoi vielä itsestään kaiken irti ennen pakkasia ja otti lainin nauhalle tiukan aherruksen jälkeen! Illan jo hämärtyessä Samusaatana nappasi vielä yhden yksittäisen, joten tuottoisa päivähän tänään! Yllä vielä muutamat Maturen otokset Saatanasta tältä päivältä, ei muuta.

Ei kommentteja: