maanantai 13. syyskuuta 2010

Päivä Naantalissa.

Pojat aloittivat heti istuskelun spotille saavuttuaan, ei kuulemma irronnut keneltäkään mitään vaikka kovat olivat puheet matkalla. Late puhui ummet ja lammet ympäri, mutta tosipaikan tullen ei ketään tehnyt enää mitään.
Late todisteli kuitenkin itselleen, sekä ehkä muillekkin, että flippi on yhä hallussa, tiedä sitten oliko oikeasti. Drako ja Jussi eivät keskittyneet Lapan temppuiluun, vaan katsoivat häpeissään toiseen suuntaan.
Late oli kuitenkin yhä FAT.
Drako olisi halunnut saada jotain aikaiseksi, mutta Porkkanan kiukkuiset katseet ikkunan kautta pelästyttivät, sekä samalla pilasivat kaiken.
Latekin kävi sihtailemassa kurbia, mutta jätti leikin tällä kertaa kesken jo ennen ensimmäistäkään yritystä. Paikallaolijoiden pettymys oli valtava.
Siitähän mies oli itselleen vihainen, ja loppuilta oli täysin pilalla.
Onneksi paikalla oli muitakin, kuten esimerkiksi Kivi, joten jotain lautailuakin sentään nähtiin.
Ss fs lipperi olikin ensimmäinen asia, joka tähän kurbiin tänään tuli, ja hienostihan tulikin!
Yleisö seurasi toimintaa jännittyneenä.
Seuraavaksi oli vuorossa bs lipperi, joka tosin taisi jäädä tällä kertaa tekemättä.
Porkkanakin osallistui meininkeihin, tässä fs lipperi ja jotain ulos? Tässä vielä Henen versio Porkin lipperistä, eri päivältä tosin, mutta samalta paikalta. Porkkana kierrättää?
Aa El Kvinkee toimi kylmänviileästi kameran takana, tallentaen kaiken takuuvarmasti kameran kiintolevylle odottamaan uutta käyttöä.
Lost Toys- merkkikin on rantautumassa markkinoille, siitä esimerkkinä erään randomin tilannetta vierestä seuranneen pojan paita. Nice!
Porkkana sai vihoviimein haluamansa tempun päälle, joten nyt oli aika sulkea portit ja suunnata seurueen kanssa kohti kotikeskustaa.
Paidat olivat pojilla tarkoin valitut, ehkä tämän takia kumpikaan ei rullannut lainkaan, eihän noin söpöjen paitojen sovi hikistyä. Pelimieskaksikko poistui paikalta kahdestaan, kohteenaan parit kottaraiset kaupungilta. Harva tietää onnistuiko suunnitelmat, tuskin edes saalistajat keskenään. Ilta päättyi kuitenkin onnellisesti ja paidat laitettiin pesuun. Ei muuta tältä erää, illanvietosta sitten vielä eri kuvia kenties tulossa joskus jonnekkin, mutta ei tähän.

Ei kommentteja: