lauantai 12. syyskuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


11.9.2009 - Vallankaappauksen vuosipäivä oli tänään joukkuelaisille suotuisa ja fuutageakin tuli. Meitsur otti pari yksittäistä, molemmat taattua blogikamaa kuitenkin vain. Rottamies ja Pojo sensijaan ottivat molemmat hyvät lainit ja Pojokin palasi taas tauon jälkeen takaisin fuutagekantaan kiinni. Jeeppi koki jälleen kuitenkin kovia, sillä toinen lauta puolentoista viikon sisään oli tosiasia. Liimaukset auki jälleen ja Jepan usko koko lajia kohtaan on nyt kovalla koetuksella. Saas nähdä miten tästä yli päästään, ehkä tekemällä tiukkaa viharäppiä kotistudiossa?

10.9.2009 - Taika-aika jatkui tänään vähän tökkien, mutta jatkui niin jatkui. Rottamies nappasi lainin, jota kuvattaessa käytettiin aivan uutta kameran erikoisuutta, melko smuuttia jälkeä sillä keinolla saatiinkin? Tänään se huono päivä iski sitten Samulle ja koko kesän jatkunut fuutageputki katkesi karulla tavalla. No ensi kerralla sitten, vielä on aikaa ja toivoa pitää oma koko partti sitten plasto pambolan hengissä. Yllä vielä jotain Maturen kuvia kirjastojen kätköistä, ei siis yhteyksiä tähän päivään millään lailla.

9.9.2009 - Taika-aika sai taas taattua jatkoa ja Samukin näyttäytyi pelipaikalla. Lainintapainen tuli tänään taas, joten yhtään huonoa päivää ei miehellä vielä tänä vuonna ole ollut, ainoastaan uskomaton fuutageputki! Mature otti myös yhden yksittäisen ja lainintapaisen, saas sitten nähdä mihin ne päätyvät, kenties managerin päätös auttaa tässäkin asiassa. Jeeppi ja Mäden ottivat myös yhdet, samoin kuin yllättävän paluun nepparin päälle tehnyt Late! Vuoden toinen juttu on nyt tosiasia, tästä se vielä lähtee uuteen nousuun? Samaan aikaan huhuja liikkuu kaupungin kaduilla ja huhu on paha. Manageri olisi muuttamassa pääkaupunkiseudulle aivan näinä hetkinä? Laajentaako FAT toimistoaan sinnekkin, vai onko eroaminen kyseessä? Osakkeenomistajat eivät tilanteesta mitään tiedä, joten epätietoisuus velloo jopa kkkoossakin. Managerin blogikin ehkä poistunut, mitä tässä nyt on meneillään? Perinteinen kidnappaus vai jotain vielä vikkelämpää? Manager, ilmoita heti itsestäsi ja kerro poissaolosi syyt, kiitos.

Ei kommentteja: