tiistai 8. syyskuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


8.9.2009 - Taika-aika jatkui taas ja johan on ollut tehokas viikon alku, ehkä kovin miesmuisteihin! Drako otti parit yksittäiset jälleen ja Maturekin nappasi vielä yhden, kaikki taattua v-city kamaakin vielä! Rottamies ja Poju hakivat vielä melkoista hämmeriä illan lopuksi, mutta onni ei ollut enää heidän myötä. Kaksi lautaa samalla spotilla poikki on jo melkoista tuhlausta, sekä luonnonvarojen kulutusta. No, ehkä huomenissa sitten poijaa, tai sitten ei? Samaan aikaan Don Popo pohtii kuumeisesti kuumeessa Portsan best-trik kisoja. Miten kisojen lopulta käy, kellon tikittäessä vääjäämättä kohti lauantaita? Tuleeko paikalle ketään? Onko paikkaa edes? Sekoittaako Samu pakkaa? Pidetäänkö kisat edes? Nähtäisiinköhän Lääpä mestoilla? Mene ja tiedä, mutta viimeistään viikonloppuna tiedät sinäkin.

7.9.2009 - Kolmas kerta toden sanoi tänään, sillä Jepa otti viimein kauan kaivatun lainin nauhalle ja kaikki olivat iloisia! Ketsuppipullo korkattiin samalla, sillä myöhemmin tuli vielä ainakin neljä yksittäistä, kaikki kelpo parttitavaraa! Vaikka Jepa oli man of the day, myös Drako oli kisakunnossa, sillä pari yksittäistä tuli sieltäkin suunnalta melko sukkelaan tahtiin. Pojo joutui kuitenkin taas pettymään ja laudan katkeaminen oli tosiasia. Ehkä Pojollakin kolmas kerta toden sanoo samalla spotilla samalla lainilla? Toivotaan niin. Yllä vielä muutamat Maturen napsimat kuvat päivien tapahtumista, olkaahan hyvät.

6.9.2009 - Jeeppi palasi mestoille tuttu laini viime viikolta mielessään, mutta ei onnistunut tempaus vielä tälläkään kertaa. Viime kerralla brand new lauta poikki, tänään sade sattui ajoittamaan itsensä juuri sille hetkelle, kun Rikun laini oli menossa, joten saamatta jäi taas se samainen lanoski. Pojo joutui myös pettymään samalla sateen alkamalla hetkellä, joten helppoa ei ollut kellään. Lintsey kuitenkin ehti korjata parit yksittäiset ennen sateen alkua ja piti taika-ajan taatusti hengissä. Lintseyllä jo lähes partillinen fuutagea, lisääkin toki saisi tulla. Tuleeko sitä vai vievätkö kemikaalit miehen mennessään? Se jää nähtäväksi?

Ei kommentteja: