sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Uuuutiset - aina ajassa & paikassa

Johto on kaikessa hiljaisuudessa käynnistänyt taas jo uuden projektin, vaikka EKK- elokuva on juuri vasta ilmestynyt internetiin. Deadlinea ei ole vielä sentään sovittuna ja toimistolla väläyteltiin kahden vuoden mammuuttituotantoa, mutta sihteeri oli skeptinen tämän suhteen. Materiaalia on tosiaan jo alettu hankkimaan ja kentällä kartoitetaan jäsenten tämän hetken tasoa. Kare on kuuleman mukaan luvannut hankkia uuden kompliitin, kenties comeback on totta? Sormunen kamppailee polvensa kanssa ja Late ja Samu ovat taas riidoissa, muista ei edes tietoa ole tällä haavaa. Drake kuitenkin jaksaa tuttuun tapaan ja siitä todisteena tuo kuva tuossa ylhäällä. Mature osti pitkästä aikaa uuden järkkärin rikkoutuneen tilalle ja tämä oli sen käyttöönottokuva, Pirisen fs nosestalli jossain susirajan takaa.

Ei kommentteja: