lauantai 23. heinäkuuta 2016

Uuuutiset - aina ajassa & paikassa

21.7.2016 - KOTT on päällä, mutta joukkueen vetäydyttyä valitettavasti kisasta, mana katsoi parhaaksi jatkaa kuvauksia normaalin aikataulun mukaisesti. Drako spurttaili ties missä spoteilla, mutta tulokset jäivät tekemättä ja paluu pelipaikoille on tarkoitus tehdä hamassa tulevaisuudessa. Mature otti yhden koppalakin nauhalle ja siinä päivän saldo. Johto kannustaa KOTT- tapahtumassa team Massagea, sekä sitä tiimiä missä King Mälli dominoi. Liveseurantaa kannattaa suorittaa instassa hashtagin kott16 alla, sieltä toimistollakin seurataan jäseneten suorittamista kahvikuppi kädessä ja kyynel silmäkulmassa.

19.7.2016 - Kuvaukset jatkuivat tuttuun tapaan tänään ja manageri oli miettinyt paikat pojille etukäteen valmiiksi, jotta ei tarvitse niitä sitten stressata. Mature ja Drake ottivat molemmat klipit mieheen ja homma oli tältä erää paketissa.

16.7.2016 - Drako otti maakuntamatkailun tänään haltuun Sormusen ja Jeren kanssa ja jotain tulostakin tarttui mukaan. Tulevaan tuotokseen tuli Drakkelta pari klippiä, Sorkkarauta keskittyi omaan tekeleensä ja se edistyikin myös huhujen mukaan mallikkaasti. Sihteeri odottelee jo innolla Popon omaa kokopitkää, milloin tälläistä on lupa nähdä, siitä ei tietoa ole lainkaan vain.

Ei kommentteja: