lauantai 15. elokuuta 2015

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

14.8.2015 - Toinen päivä putkeen fuutagea alkaa olemaan harvinaista tänä kesänä, mutta nyt näin kyllä kävi. Sorkka, Matur ja Drake ottivat kaikki jotain mieheen ja päivä oli aurinkoisen lempeä, aivan kuin Pormestarin mielikin. Yllä vielä kuva tältä päivältä, Sormusen ysäri ss kruuksi, Maturen maatessa maassa mahallaan puhelin kädessä sivustakatsojien kummastellessa tilannetta.

13.8.2015 - Nyt oli taas erittäin pitkä tauko EKN:n tekeleen tuottamisessa, sillä tapahtumaa oli jos jonkinmoista. Tänään kuitenkin sihteeri oli aikatauluttanut asiat niin, että Teemulle lankesi pelkkä kuvauspäivä Maturen kyntäessä ja kaatuillessa. Tulosta tuli lopulta, mutta tuskin toivotunlaista, joten paluu ikuiselle raivospotille saattaa olla tulevaisuudessa vielä tosiasia.

5.8.2015 - Kuvaukset jatkuivat taas tauon jälkeen, sillä manageri patisti pojat töihin. Tällä erää tulosta tuli yhden lainin verran, kun Fräksön toimitti kenties vuoden nopeimmin kuvatun setin toimiston tietokoneelle. Mainiota työtä kaikinpuolin, totesi sihteeri iltamyöhään lehdistön kärttäessä asiaa.

Ei kommentteja: