perjantai 8. toukokuuta 2015

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

8.5.2015 - Putki jatkui, mutta kesäkelit menivät menojaan. Mature nappasi kuitenkin yhden yksittäisen, ensimmäisen sitten loman jälkeen. Putkesta oli sielläkin puhetta, lauta ainakin lepäsi toimistossa koko viikon ajan turvallisesti. Lääpää ei löytynyt, joten miehen etsinnät aiotaan jatkossa keskittää Itä-Euroopan alueille. Samu lähti Latviaan tarkoituksena saada selville uuden elokuvan nimi, aika näyttää miten tämän reissun on tarkoitus päättyä. Lautaa tuskin löytyy matkalaukusta Samultakaan, näin toimistolla vähän ainakin veikkailtiin.

7.5.2015 - Kuvaukset jatkuivat taas pienen tauon jälkeen, kun Mälli palasi pelipaikoille näyttämään miten lautaa nostetaan pumpatuilla jaloilla. Tulosta tuli ja yksi laini oli tosiasia, samoin kuin myös Mällin ensinäyttäytyminen ilman paitaa tänä vuonna! Se on kuulkaas kesän merkki, milloin paita palaa takaisin päälle? Sihteeri oli erityisen innoissaan tästä fuutagesta ja vaati saada sen omiin salaisiin kansioihinsa, jotta pääsee päivittäin nauttimaan nähtävyydestä. Yllä tet-harjoittelijan suorittama kuvakaappaus livetapahtumista, ei muuta.

Ei kommentteja: