lauantai 27. syyskuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

26.9.2014 - Aurinko paistoi taas ja mittarikin kipusi yli kymmenen asteen, joten johto määräsi pojat pelikentille. Jotain taas tarttui mukaan, nimittäin Mälli ja Mature ottivat molemmat yhdet yksittäiset mieheen. Kotka-Teemun paha suoritus ja lopulta toteutumatta, mutta kenties spotille paluu on vielä mahdollinen? Viikonlopuksi riittääkin sitten suunnitelmia, sillä huhujen mukaan Manageros heittäisi 20e bensaan, määränpää aivan mikä tahansa, paitsi Raisio. Toimistolla mietitäänkin seuraavaa kuvauslokaatiota tarkasti, mutta lopputulema ei ole vielä selvillä. Sillä välin voitte katsella viime vuotista kuvaa Mällistä slidettämässä Maturen ottamassa otoksessa. Eri versio kuvasta on saatettu jo nähdä internetin ihmemaassa, mutta tätä ei vielä ennen tätä ole nähty tässäkään.

25.9.2014 - Kuvaukset jatkuivat taas taukojen jälkeen, sillä kylmä syksy väistyi hetkellisesti ja aurinkokin näyttäytyi taas pitkästä aikaa. Saldo oli kuitenkin vaatimaton, kun Mature sai ainoastaan yhden yksittäisen raavittua tänään kasaan. Sekin riitti tänään, pääasia että kuvaukset sentään jatkuivat taas tauon jälkeen. Manageri oli anteliaalla päällä ja osti Drakkkelle hd-kameran Antiz- kuvailuja varten. Mana korosti kuitenkin että FAT ei luota HD-laatuun, vx1000 pysyy siis edelleen takuuvarmana vaihtoehtona joen tällä puolen.

19.9.2014 - Kiiskilä oli tänään saapunut edustelemaan vanhaan kotikaupunkiinsa ja parit materiaalit tarttui luonnollisesti nauhalle tänään. UJP:n dominointi jatkui ja kaksi yksittäistä ennen pimeyden tuloa oli kelpo saldo ennen viikonlopun rientoja. Manageri myönsi viikonlopuksi vapaata, mutta sihteeri ei sulattanut tätä. Toimistolta kantautuu myös mukavia huhuja, sillä ensi-illasta on ollut jo kiivasta puhetta ja näyttänee siltä että perinteet tulee jatkumaan. Tästä sitten lisää kun sen aika on, eli ei vielä ennen lumen tuloa.

Ei kommentteja: