torstai 10. huhtikuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


10.4.2014 - Drako kierteli maailmaa Salossa tänään, saalista ei tarkkaa tietoa. Turussakin tapahtui, mutta ei paljon. Pojo haki kauden avauslainia, mutta alavartalovamma keskeytti koitokset. Mature otti yhden semisen yksittäisen nauhalle Joen uudella superhd-kuvauskalustolla, mutta ei siitäkään valmista tullut. Huomenna sataa, Sormunen lähtee Helsinkiin, varokaa miestä liikenteessä.

9.4.2014 - Mature otti syntymäpäiviensä johdosta yhden yksittäisen tänään nauhalle, senkin oikein kahdesta kuvasuunnasta. Loppuillasta ei reporttereilla ole muistikuvia, sillä sihteeri täytti vuosia päivää aiemmin ja rahat oli osuvasti jo ryypätty viime viikonloppuna.

8.4.2014 - Sunnuntaista oli selvitty ja sihteerin laatiman aikataulun mukaan tänään oli taas tositoimiin mentävä. Drako otti neuvosta vaarin ja napsi yhden yksittäisen nauhalle, oikein kahdesta eri kuvakulmastakin. Toinen vaikeampi versio jäi tällä erää haaveeksi, mutta vielä on huhujen mukaan kesää jäljellä. Maturekin otti yhden yksittäisen, koko talven sitä tarkasti pohdittuaan. Spotti ei osoittautunutkaan niin hyväksi kuin muistoissa, mutta klippi kuin klippi. Yllä vielä Sormusen otos Drakon viikonlopun vietosta, polea siinä mies taivuttaa menemään.

Ei kommentteja: