torstai 27. maaliskuuta 2014

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

27.3.2014 - Mature on aloittanut kevään vahvasti, kolmas päivä ja kolmas klippi! Toimistolla ollaan tahtiin tyytyväisiä, mutta samalla odotellaan jo muidenkin heräämistä. Myös Drako otti yhden yksilön jälleen, mutta klipin loppusijoitus paikka on jokin isompi projekti. Yllä vielä Maturen otos Jerestä tältä päivältä, ollie pyriksestä paikassa kilo.

26.3.2014 - Ilmat paranivat ja kuvauksetkin siinä samalla. Kevään tuottoisin päivä koettiin tänään, sillä Mature ja Drako ottivat molemmat taas yhdet yksilöt ja Rottamies heti kärkeen kaksi klipponia. Sormunenkin on jo kaivanut lautaa takaisin kellarista, mutta vielä on muka liian kylmä ulkoiluun. Mitä sanoo Samu, mies jota nähdään ulkona kerran kolmessa vuodessa auringon porottaessa esteettömältä taivaalta suoraan sisuksiin asti.

25.3.2014 - Uusi kevät alkoi ja kuvaukset pyörähtivät heti takaisin käyntiin. Manageri oli luonut nettiin spottikartan vanhoja leffoja hyväksikäyttäen ja tänään palattiin vuosien takaisille mestoille. Mature ja Drako ottivat molemmat yhdet yksittäiset ja kaikki olivat tyytyväisiä. Lääpää ei ole vieläkään näkynyt, elokuvan nimen epätietoisuus hämmentää toimiston väkeä. Sihteeri lupasi selvittää asian mahdollisimman pian, kunhan vain pullo pysyy poissa kätösistä.

Ei kommentteja: