torstai 6. kesäkuuta 2013

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa












6.6.2013 - Helteet hengittivät tänään niskaan ja paineita alkoi kasautua eilisen lomailupäivän jälkeen. Mature vastasi huutoon ja huitoi yhden yksittäisen nauhalle tuntien taistelun jälkeen. Muuta ei tänään sitten enää tullutkaan, mutta työvoitto otetaan aina mieluusti vastaan. Tyytyväisiä ei voitu olla toimistolla tänään, mutta sihteeri oli jo kapakassa ja mana kiersi veroja joten valituksia ei tullut. Yllä vielä eiliseltä Mällin fs kruuksi kuva, Maurin taidevisiosta tässä on kyse. Ja myös flow-Lima-Vesalla on tänään syntymäpäivät, 6.6. paholaisen poika! Johto onnittelee, kortti ja kahvipaketti on tulossa postissa minä päivänä tahansa perille.

3.6.2013 - Sorkkarauta palasi taas heti viikon alkuun laudan päälle ja oli kovalla pelipäällä. Saldona vaatimattomat kaksi lainia ja yksi yksittäinen ,tulos joka kelpaisi kelle tahansa näinä päivinä. Toisen lainin taistelu oli uuvuttava, mutta työ palkittiin ja Kiiskiläkin nappasi vielä putkeen samaan klippiin yhden yksittäisen toimintaliikkeen. Näin meillä tänään, muuta ei tullut, mutta manageros armahti tänään, ei se määrä vaan se laatu niinkun niinnäinpäinpoistaijotain.

Ei kommentteja: