sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa






















6.10.2012 - Sihteeri lupasi jäsenille lomamatkan, mutta matkakohteeksi olikin valikoitunut Hämeenlinna, helteiden sijaan. No, hyvä reissu oli, sillä materiaalia tuli kerrankin kunnolla. Mälli oli tulessa, napsien nauhalle pari lainia ja yhden yksittäisen, Maturen saadessa kaksi yksittäistä ja sairaslomaa kaatumisen johdosta. Drako oli kuitenkin videon haltija tänään, sillä saldona vaatimattomat kahdeksan yksittäistä klippiä! Sitä voi jo kutsua hyväksi saldoksi, ja tänään jopa manageri väläytti komeaa hymyään tarkistaessaan saldoa. Yllä vielä parit Maturen kuvat reissusta, yllä Drakonius tekee ollieta hipistä, alla sitten käsikaiteeseen grindataan fiibleä.

3.10.2012 - Oli syksy ja pimeää, mutta manageri pakotti silti pojat ulos kylmään hyppimään. Pimeys kuitenkin yllätti kaikki, tulos jäi tänään vajaaksi. Drako tippui tuntien ajan, palkintona kaksi kertaa katkennut dekki ja monet hyvät pannut. Kiiskilän sanoin pannut vastaavat kahta temppua, joten siltä kantilta katsottuna materiaalia tuli tänään oikein mainiosti!

Ei kommentteja: