sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa










30.9.2012 - Kelit oli kuin kesällä konsanaan, joten Mällikin suvaitsi saapua paikoille. Hihaton oli liekeissä, saldona yksi yksittäinen kuitenkin vain. Drako napsi kaksi yksittäistä ja päivän päättäneet pannut, RaisionEero yhden yksittäisen, Maturen saadessa ainoastaan kipua kehoonsa aikaiseksi tänään. Kuvaukset kuitenkin kantoivat taas hedelmää ja heti kolmen päivän rupeaman jälkeen alkoi taas elokuva edistyä mainiosti.

29.9.2012 - Aurinko paistoi ensi kertaa viikkoihin, joten mikäs oli ulkoilessa. Saalistakin saatiin, melko hyvinkin vielä. Mature nappasi lainin ja yhden yksittäisen, Drako kellotti saman saldon koneelle. Pimeys tuli liian aikaisin, mutta kaikkea ei voi saada aina. Yllä vielä tämänpäiväinen Maturen otos, kohteena Samppa ja fs smitti tuohon laitteeseen joka näkyy tuossa kuvassa.

28.9.2012 - Sade jatkui taas kerran, mutta sihteeri pakotti pojat siltojen alle aikatauluun vedoten. Laudat kastuivat pahemman kerran, mutta tulostakin tämä päivä tuotti taas pitkästä aikaa. Samppa nappasi kaksi yksittäistä, Rotta ja Mature molemmat yhdet, joten sadepäivästä tulikin kelpo kuvauspäivä. Sillat loppuivat kuitenkin kesken, joten tähän saldoon oli nyt tänään tyytyminen. Toimistolla oltiin kuitenkin mielissään taas kuvausten jatkumisesta, sillä deadline alkaa pian jo vaania nurkan takana.

Ei kommentteja: