sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


3.10.2010 - Karjis oli selättänyt orastavan krapulanpoikasen ja mies oli pelipaikoilla jo heti aamusta. Mature oli myös mukana ja molemmilta jotain tulostakin tuli, kuten ylläolevat kuvatkin kertovat. Matur otti yhden yksittäisen, Karjis sensijaan kaksi yksittäistä ja yhden kovan lainin! Karen pro-kiinnitys alkaa näyttää jo lähes päivänselvältä tapaukselta, managerikin on jo tulostanut sopimukset valmiiksi odottamaan ensi-iltaa. Nimien allepano riippuu kuitenkin yhä täysin Karesta itsestään, mutta nyt näyttää hyvältä. Katsotaan miten kauan, jos 3 minuuttia alittuu on edessä paluu arkeen sekä tuttuun flow-statukseen. Tilanne on siis seurannassa kaiken aikaa ja ratkaisujen aikakin tulee vielä eteen.

2.10.2010 - Lemmenjoe ja Mature olivat koko päivän kahdestaan ottamassa tilanteita haltuun ja fuutagea vain tuli! Joe nappasi kokonaiset kaksi lainia sekä vielä kaksi yksittäistä kaupan päälle ja Mature komppasi tulosta ottamalla oivan lainin nauhalle. Maturekin jatkaa siis yhä taistelua omasta pätkästään, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että jatkuvat nilkkakivut ovat taaksejäänyttä elämää. Päivän menestystä juhlittiinkin sitten illalla Dj Chuck Mainin säestyksellä ja mukavaa oli!

1.10.2010 - Mature, Samu ja Sorkkis taistelivat viimaa vastaan, kohtuu huonolla menestyksellä tosin. Sorkkaraudan pinna katkesi jo ensimmäisellä spotilla ja laudan kohtalona oli katketa. Sanomattakin on selvää ettei Sorkan saldo siis tänään lisääntynyt. Mature piti kuitenkin taika-aikaa elossa ottamalla lainin nauhale, Samun toimiessa kameran takana! Huhujen mukaan mies on kuvannut viimeksi Plastoon Esan enderin ja jälki olikin sen mukaista. Loppuillasta Samu johdatti vielä pojat pettymyksien katolle, mutta jotain fiilistelyfuutage sieltä silti saatiin. Viimeisellä spotilla pimeys kävi ylitsepääsemättömäksi esteeksi ja päivä oli paketissa.

Ei kommentteja: