maanantai 10. toukokuuta 2010

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


10.5.2010 - Uusi kamera oli käytössä ja uuuutiset seurasi tilannetta kärpän tavoin, tottakai! Tulosta tuli oikein urakalla ja taika-aika pysyi totutusti raiteillaan. Robotti liekitti urakalla ja otti ehkä neljä yksittäistä, reporttereiden humalatila nousi liian korkealle tarkan analyysin tekemiseen. Samusaatanakin otti kolme yksittäistä, Sorkkarauta kaksi yksinäistä ja yhden lainin tapaisen ja Maturkin vielä yhden. Päivä oli siis melkoinen menestys ja viimeinkin sateen katkaisemat kuvaukset saatiin takaisin käyntiin. Biggie ja Jepakin olivat kahdestaan parkilla, mutta treenamassa tänään vain. Johto oli pistänyt miehet reserviin täksi päiväksi, sillä poikien tulostaso ei ole ollut odotetussa vauhdissa. Ei muuta tältä erää, yllä erittäin randomeja kevään ensimmäisiä sessioita.

6.5.2010 - Manageri hullutteli ja pisti kerrankin rahaa haisemaan joukkueen puolesta, mies nimittäin osti tiimille ihkauuden kameran! Samaa kameraa on huhujen mukaan käyttänyt myös muuan aa el kvinkee, joten FATin laatu parani kertaheitolla, kenties liikaa kuitenkin? Ei hätää kansalaiset, SuS tulee olemaan kuitenkin taattua laatua, edittipöydällä se viimeistään varmistetaan. Manageri kuitenkin yllätti kaikki melkoisesti, sillä palkat ovat myöhässä ja huhujen mukaan mies itse on hakeutumassa parantolaan Pohjois-Karjalaan. Oliko tämä managerin viimeinen voitelu vai vieläkö mies nousee takaisin entisaikojen loistoonsa? Kameraa kuitenkin testailtiin tänään ja tulostakin tuli, kun Mature otti ohjaajan roolin ja Jeeppi heilui tempuillaan. Kaksi yksittäistä oli tosiasia, kauden avauslainikin jäi harmittavan lähelle. No, ehkä ensi kerralla sitten?

Ei kommentteja: