perjantai 24. huhtikuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


24.4.2009 - Aika, jota taiaksi on toimistolla kutsuttu, jatkui taas tänään. Mature ja Biggie menivät jo aamuvarhain kaksin vain spoteille ja tulosta tuli. Mature otti jälleen yhden yksittäisen ja Big kuvasi ehkä elämänsä ensimmäisen kerran. Manageri antoi kuitenkin kiitokset Notoriouksen kuvauksille ja kaikki olivat hyvillä mielin. Samaan aikaan Jeesus on ottanut päämajaan yhteyttä kirjekyyhkysten kätevällä käytöllä. Elämä Thaimaassa on kuulemma huoletonta ja hulvatonta, mutta kotikonetta alkaa olla jo hieman ikävä. Rahaa ei ole tuhlattu eikä laittomuuksiin sotkeuduttu, ja elämä hymyilee helteisenä. Kolmas päivä putkeen pelkästään riippumatossa vietettynä ja skeittiurasta ei enää muistoakaan. Lämpö on tehny myös raivolle hyvää, sillä takaisin Suomeen on palaamassa seestynyt Jepakko. Paluun aikaa ei kuitenkaan kukaan tiedä, mutta aiheeseen palataan totutun mukaan tilanteen niin tarvitessa.

22.4.2009 - Taika-aika jatkui taas niukin naukin, tällä kertaa kameran edessä heilui onnekkaasti Mature. Manageri hommasi joukkueelle uuden kamerankin ja sitä tänään testailtiin. Myös Popo on hoitanut itselleen kuvausvälineitä, järjestelmäkameran tosin. Popon uusia otoksia tämän päivän sessioilta voi luonnollisesti katsoa Portsa-blogista, eli siis täältä. Myös jotain random-fuutageja voi koittaa kytätä tuosta ylhäältä.

Ei kommentteja: