perjantai 13. maaliskuuta 2009

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


11.3.2009 - Mature hoiti tänään hommat kotiin, sillä mies hankki vihdoin managerin kauan kaipaaman ja kaupitteleman autokortin! Mies saa nyt siis kuskata manageria pitkin Portsan pimeitä katuja iltamyöhäisellä pienen lisätienestin toivossa. Managerihan tämän lystin kuitenkin kustansikin, joten hänellä lienee etuoikeus poliisiasemalta lähteviin epämääräisiin tavarankuljetuksiin, etupenkillä eli pelkääjän paikalla tottakai. Myös Portsanpomo alkaa varmasti käyttämään tätä pimeää taksia, mutta ei siitä sen enempää. Mora-tourille ainakin löytynee tänä vuonna kuljettajia, sillä Biggiekin on kaikessa hiljaisuudessa kaahannut kortin itselleen ja Henen perhepakettiauto on aina käytettävissä itärajan molemmin puolin. Toimisto onnittelee kuitenkin Tuirea ja kehoittaa muita liikenteen käyttäjiä olemaan valppaana virallisten autoiluaikojen ulkopuolellakin.

10.3.2009 - Hallipartti etenee jälleen tarkasti managerin mittaaman mielipidekyselyn mukaan ja tänään fuutagea tarttui matkaan runsain mitoin! Meitsuur sai yhden yksittäisen, Poju muutaman ja Mandoliino sekä Mäk ottivat kolme juttua mieheen molemmat. Päivä oli siis menestys ja toimistollakin korkki aukesi tämän kunniaksi. Hallipartti part 10, eli juhlapartti, taatusti siis tuloillaan vielä jopa maaliskuun aikana, ainakin tällä tahdilla.

Ei kommentteja: