sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


18.10.2008 - Samu otti muutaman tempun hallilla nauhalle ja varmisti näin omat fuutagensa tulevaan hallipartti part vitoseen! Uhoa löytyy myös jo ensi kesää koskevista suunnitelmista, sillä kesä 2009 on oleva Samun kunnollinen comeback-vuosi sitten Klingonien elokuvien? Mitä Laten mielipiteet mahtavat vaikuttaa tähänä tilanteeseen, sitä emme vielä tiedä. Late on joka tapauksessa lähtemässä noin kuukauden päästä jo perinteiseksi muodustuneelle Aasian-matkalleen! Late on 6,5 viikkoa aivan yksin keskellä ei mitään, varusteenaan ainoastaan yksi ainukainen viinapullo! Kuinka kauan Late sen voimilla jaksaa, se jää nähtäväksi. Uuutisten reportterit seuraavat myös tarkasti miehen matkaa, joten reaaliaikaista päivitystä reissusta silloinkin siis odotettavissa.

17.10.2008 - TPT-dvd:t saapuneet tänään toimistolle ja riemu on sen mukaista! Rekallinen tyhjiä dvd-levyjä tuli siis tänään toimistolle ja manageri alkanee jo piakkoin poltella niihin kokopitkiä tpt-elokuvia? Myös päämajassa tieto otettiin innolla vastaan, ihmisiä oli tullut aina Ukista asti paikalle juhlimaan tapahtunutta tilannetta! Samaan aikaan Jeeppi edioitoi elokuvaa kiivaaseen tahtiin ja uusia partteja valmistuu lähes päivittäin. Milloin on ensi-ilta? Sitä tietoa pantataan Portsassakin vielä hetki, mutta ei menee enää kauaa kunnes savupilvi rauhoittuu ja asiat tulevat ihmisten tietoisuuksiin.
Sitä sitten odotellessa.

Ei kommentteja: