tiistai 17. kesäkuuta 2008

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa


16.6.2008 - Mature rässi tänään nilkkansa basaksi ja liittyi jo entuudestaan pitkään loukkaantumislistaan. Fräksönillä on myös nilkka kipeänä, Sormunen toipuu omasta nilkanleikkauksestaan vieläkin Portsan perukoilla, Teemulla on polvi ollut kipeänä jo ainakin viimeiset kolme kuukautta ja Jeepillä on varpaan kynsi hieman lohjennut. Kenenkään paluu ei ole vielä varmaa, mutta Jeeppi huilannee huhupuheiden mukaan vielä viisi viikkoa juhannuksen jälkeen? Aika parantaa ja aikaa tarvitaan tämänkin tilanteen tulkitsemisessa. Yllä vielä vuosien takaa, aina Fatin juhlavuodelta asti, olevaa fuutagea Maturen piinasta hautausmaangäpillä. Katsokaahan itse tilanne ja todetakaa se todeksi yläpuolelta.

15.6.2008 - Taika-aika jatkui tänäänkin, kun Mature ja Drako saivat kumpainenkin yhdet temput nauhalle. Myös myöhemmin iltapäivällä tuli sekavaa fuutagea, sekä staadilaisten kameran hajoaminen tuli tallennettua nauhalle. Missä oli Lääpä, kun heittäytymiskestit olivat kuumimillaan? Fat oli edustanut myös miniramp-kisoissa, kun Sorkkis oli omien sanojensa mukaan voittanut kisat ja sai upouuden laudan palkinnoksi? Koska Sormunen palaa takaisin laudan päälle, on vieläkin vain kysymys jota kysytään.

1 kommentti:

kama kirjoitti...

koronaan pelaamaan bilistä??soittele!