tiistai 6. maaliskuuta 2007

Fat itärajan takana

Late, Lääpä, Matias, Hene & Biggie lähtivät edustamaan/demottamaan Henen perhefarmarilla itärajan taakse. Matka kesti muutaman päivän ja Ural-vuoristokin tuli tutuksi. Alla parhaat rullalautailukuvitukset kyseiseltä matkalta.
Moskovan torien siimeksestä löytyi täydellinen ledge johon Hene pisteli fs kruuksin johdon valvovan silmän lepäessä hetken terrorismipelon uuvuttamana.Myös Teemu nähtiin paikallisessa! Mies oli juuri lusinut tuomionsa Kotkan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen ja oli paennut paikallista kohua itänaapurin kuppilaan. Myös Jukka Maineen salainen kaksoisveli näkyy kuvassa? Johto arvelee Jukan olevan ns. ottolapsi Venäjältä, jonka perhe on muiluttanut väkipakolla Suomeen 80-luvun puolivälissä? Salaliitto paljastumassa!
Mature tsillasi bs pivotti-shoven ortodoksikirkon portaiden lepäävässä harmoniassa aamun harmaina hetkinä.
Hene epäonnistui wallridessaan täydellisesti ja sai paikallisten mafia-miesten pilkalliset naurut sekä ampumahaavat polviinsa.
Seuraavalla yrityksellä Hene pisteli wallriden mafioosojen myhäilessä myöhäisillan mukavaa ohjelmaa. Johto oli varpaillaan tilanteessa ja turvasi kultapojun kunniallisen kotiinpalun.
Lopuksi joukot saapuivat paikalliseen elokuvateatteriin, jossa oli juuri meneillään Fat-trilogia maratoni. Paikalliset olivat hyvin otettuja joukkuelaisten saapumisesta paikalle ja johto päätti pistää matkan pakettiin. Tälläistä oli Venäjällä.

1 kommentti:

j kirjoitti...

Oi, raju raportti.