tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kirjaston kätköistä!

Sihteeri on taas lepäillyt ja viettää vieläkin siestaa viikonlopun jälkeen, joten kirjastoa oli taas kaivettava. Tällä erää sieltä löytyi otos viime viikolta, jonka jotkut nokkelimmat ovat saattaneet jo nähdä instagramin ihmemaassa. Kyseessä siis Drakken bs noseblunttia Kilolla, Mature tallensi hetken muistoksi.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

lauantai 25. heinäkuuta 2015

TKT - Toverit & Konkarit b-sides

Manageri on tällä hetkellä hoitamassa erästä tapahtumaa Ruissalossa ja se on vienyt miehen kaiken säätöajan, joten kuvaukset ovat nyt keskeytyneet hetkellisesti. Sihteeri tarttui kuitenkin tuumasta toimeen ja otti asiakseen laittaa sivuille ennennäkemätöntä materiaalia tovereiden ja konkareiden parteista.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Uuutiset - Aina ajassa & paikassa

20.7.2015 - Pyhät oli annettu vapaaksi ja kaikki saivat ladata akkujaan muutaman päivän. Drako oli malttamattomana miettinyt paikkoja pitkät päivät ja fuutageputki jatkui taas. Yksi klippi tänään haltuun, samanlaisen saaliin otti myös Mature. Yllä vielä kuva Jaakobista suorittamassa meideitä ennen sateen alkua, Maurinho tallensi tilanteen puhelimeen turvaan ja johto postitti sen suoraan sivustoille.

17.7.2015 - Huikea putki sai taas jatkoa, kun sihteeri oli katsastanut salaiset sisäpihat etukäteen ja suunnitellut temputkin toteuttaviksi. Drako teki työtä käskettyä ja kolme klippiä oli häätöuhan alla hieno suoritus. Samaan aikaan huhujen mukaan Robotti lähti takaisin Italiaan, sillä Lääpä on nähty Rooman kaduilla kompliitti kädessä? Mana maksoi mukisematta Robon tiedustelun, mutta paluulentoon ei enää jäänyt rahaa, joten kotiin pääsy jää arvoitukseksi.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

16.7.2015 - Tänään tapahtui taas, nimittäin Robotti otti yhden klipin haltuun! Mies on ollut Italiassa viime vuodesta asti manan maksamalla matkalla ja paluu hetkeksi kotiin oli tosiasia. Etelässä hinkatut temput tuottivat tulosta karheammallakin asfaltilla ja toimistolla oltiin mielissään tilin avauksesta. Matka kuitenkin jatkuu kohta takaisin saapasmaahan, joten arvoitukseksi jää jäikö tämä ainoaksi näyttäytymiseksi elokuvassa? Myös Teemu ja Yölevi ottivat yhdet yksilöt mieheen, joten plussalle jäätiin tältäkin päivältä kaikenkaikkiaan.

15.7.2015 - Drako oli taas päivän nimi, yksi yksilö ja satorimaisen komea koppalakkisuoritus oli päivän saalis. Muuta ei nauhalle tarttunut, mutta aihioita oli jos johonkin suuntaan, aika näyttää toteutuvatko ne lainkaan. Tilannetta tarkkaillaan.

13.7.2015 - Kuvaukset jatkuivat taas viikkojen jälkeen, sillä sihteerin loma loppui ja mies palasi takaisin toimistolle tekemään aikatauluja loppukesää varten. Huolestuttavan monen fuutagetili näyttää edelleen tyhjältä, koska esim. Biggie ottaa haasteen vastaan ja tekee paluun laudan päälle? Niitä miettiessä tänään tapahtuikin jotain, nimittäin Maurinho otti lainin ja Drako peräti kaksi lainia. Töitä siis painettiin pitkin pitäjiä ja pidettiin sihteerikin välillä tyytyväisinä. Yllä vielä Draken ottama otos Maturesta menossa pitkin roskista.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

TKT - Drako b-sides

Sateet kohtelevat vieläkin kaltoin koko maata ja uuuutiset on edelleen tauolla, kuten myös kuvaukset. Kirjaston arkistoistakaan ei löytynyt mitään otoksia, joten sihteeri päätti jatkaa viikonloppuna aloitettua sarjaa ja tänään voittekin nähdä tuosta ylhäältä Drakon b-puolet TKT- elokuvasta.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

TKT - Mälli B-sides

Siitä katselemaan viime tuotantton kulissien takaisia kuvauksia. Mällin b-side osiossa tutustutaan temppuihin eri kuvakulmista, sekä näemme liikkeitä joita ei ennen ole internetissä nähty. Sihteeri suosittelee ja toivottelee Mällille pikaista paranemista ja paluuta laudan päälle.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kirjaston kätköistä!

Juhlat vietetty ja sihteerikin pääsi takaisin toimistolle ns. sorvin ääreen ja päätti ensi töikseen kaivella arkistoja. Sieltä löytyikin viime vuotinen otos, jossa Drako suorittaa pääkaupunkiseudulla fs rokkaria, Maturen maatessa ties missä ojassa ja tallentaen tilanteen. Ei muuta tältä erää, kuvaukset jatkuvat taas sateiden jälkeen, muuta tietoa ei ole mistään.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Uuuutiset - Aina ajassa & paikassa

29.6.2015 - Mature otti taas fuutagea, pienimuotoisen taistelun jälkeen tosin. Päivän saldo oli siinä ja sihteeri oli syystäkin pettynyt, mutta minkäs teet kun tuloksentekijä Drake painaa vieläkin pitkää päivää ties missä maanosassa ja Mällillä on jalka kipeänä jo kolmatta viikkoa. Sihteeri onkin jo alkanut laatia loppukesän aikatauluja jotta elokuva saataisiin varmasti purkkiin keleistä riippumatta. Samaan aikaan mana käski muistuttaa että uusi HangUp / Hai Jump - lehtiö on rantautunut kauppoihin ja se on kelpo luettavaa taas kerran. Yllä oleva kuva on myös lehtiön sisäosissa, siinä Mature hinkkaa ss kruuksia Drakon tallentaessa tilanteen hienolla visiolla.

27.6.2015 - Sadetta piteli tänäänkin, mutta tulosta oli silti taottava vaikka väkisin. Manageirn huutoon vastattiin ja Mature ja Teemu ottivat molemmat yhdet yksittäiset, Teemu jopa sateen aikana sai taisteltua temput päälle ja managerin tyytyväiseksi. Sihteeri myönsi pojille pari juomalippua päämajaan, ikäänkuin kiitoksena päivän koettelemuksista. Ei muuta tältä erää.